Tämän tekstin ovat luoneet seuraavat (soveltavat) kielentutkijat:

Johanna Ennser-Kananen, Mia Halonen, Laura Hekanaho, Elizabeth Peterson, Katariina Pyykkö, Taina Saarinen, Johanna Vaattovaara ja LAIF-tutkimusryhmän jäsenet.

Pysy kuulolla, sillä näitä teemoja koskeva pidempi teksti ilmestyy myöhemmin.

7. Suomi pärjää. Sillä on laaja käyttöala, paljon puhujia ja lisää tulossa. Lainat suomettuvat päivässä: mikä on aamulla englantia, on iltapäivällä suomea.

Kielihuolen sijaan olennaista olisi kantaa huolta puhujista ja heidän mahdollisuuksistaan vuorovaikuttaa keskenään. Siihen tarvitaan useita kieliä.

6. Monikielisyyden tukeminen haastaa yksikielisyyden ideologioita.

Ne liittyvät esim. rodullistamiseen (valkoisuus+jotkut kielet=normi, ruskeus+toiset kielet = “ne muut”).

Ne voivat liittyä myös uusliberalismiin = uskomukseen, että markkinat sanelevat kaiken (“Markkinat puhuvat englantia.”)

5. Ei kieltä ilman käyttäjiä. Kielen ja kielenkäyttäjien välinen yhteys on niin suora, ettei kielestä ole mielekästä puhua puhumatta sen käyttäjistä.

Englantia äidinkielenään puhuville englanti ei ole vihollinen vaan heidän sydämensä kieli.

Kuten minkä tahansa kielen, myös englannin demonisointi demonisoi sen puhujia.

4. Suomen kielen aseman turvaaminen suomalaisessa yhteiskunnassa on erittäin tärkeää. Samalla emme saa unohtaa muita Suomessa puhuttavia äidinkieliä, kuten ruotsia ja saamea. Tarvitsemme myös muita kieliä esimerkiksi kansainvälisissä työyhteisöissä.

Englannin kielen demonisointiin käytetyt resurssit tulisi suunnata rinnakkaisten kielikäytäntöjen kehittämiseen.

2. Häviävätkö kansallisvaltiot ja kielet? Viime vuosikymmeninä kieltä alettiin pitää tilannekohtaisena ja toiminnallisena, ei selkeärajaisena järjestelmänä. Tämä sopi hyvin sen ajan globaaliin politiikkaan.

Uhkapuhe kielestä kertoo kuitenkin, ettei kansallisvaltio ole kadonnut.