Pitkästä aikaa täntyyppistä reissua lähdössä.

#pyöräily #junailu #IC710

Ei ollutkaan ravintolavaunussa lämpimät ruoat tarjolla. Vähän yllätys, kun eikö ne kuitenkin aikalailla puolivalmisteista lämmitetä?

Jotain pienempää äpösteltävää kuitenkin oli.

#junailu

Nyt päästiin itse asiaan #pyöräily #Iisalmi
Aika maistuvaa on #pyöräily
Pielavedellä hauska toi infotaulu #pielavesi #pyöräily

Arkkuvuoren laavulle pääsin illan lopuksi leiriytymään. Ei ollut pitkästi, mutta kyllä aika hankalaa polkua puoli kilsaa talutella pyörän kanssa.

Ja hyttysiä! #pyöräily #pielavesi

Puolen tunnin edestä oli aamujumppaa tuossa 500 m polkupätkässä. Mutta pääsin poiskin.

Pielavedellä pääsi tänään sekoittamaan harrastuksia toistensa sekaan.

Eli Hipasun kansantanssiesitystä säestämässä.

#kansanmusiikki

Iltapäivällä jatkui ajelu kohti Siilinjärveä ja Kuopiota

Nyt ei ehkä samalla tavalla maistunut ajo, kun oli aika heikot unet alla eikä ehkä olosuhdekasn ollut ihan niin tunnelmallinen kuin eilen. Mutta voi sitten olla tyytyväinen vaikka siitä että pääsi perille.

#pyöräily

Kuopioon saapuminen oli kyllä ihan hauska, jos tykkää silloista, järvimaisemista ja junainfrasta samassa näkymässä.

#pyöräily #Kuopio #Siltakerho

Kuopiossa otin ihan sisämajoituksen, kun tuntui riskialttiilta koittaa toinen yö hyttysten häirittävänä. Aika hätäisellä haeskelulla tämmöinen Hostelli Hermanni valikoitui paikaksi.

Noin puolitoista kilometriä torilta etelään, pyörällä hyvinkin kätevä. Pyörän sai sisälle jemmaan ja oli ihan siisti ja rauhallinen paikka.

#Kuopio