Mun mielestä on hienoa, että ihmiset ajattelevat eläkettä ja säästävät itse sitä varten.

Mutta: tämän hetken pari–kolmekymppiset jäävät eläkkeelle nykyisen eläkeiän mukaan joskus 2050- ja 2060-luvulla. Olisin itse enemmän huolissani vähän perustavanlaatuisemmista asioista kuin sijoitusrahastojen koosta tuohon mennessä, kuten siitä, onko meillä ylipäänsä enää toimivaa yhteiskuntajärjestelmää jossa säästettyä rahaa voi käyttää.

https://yle.fi/a/74-20214563

Katariina Haapanen, 28, säästää yli tuhat euroa kuussa, koska ei luota eläkejärjestelmään – yhä useampi tekee samoin

Lähes puolet 25–34-vuotiaista varautuu säästämällä eläkeaikaa varten, paljastaa tuore kyselytutkimus. Luottamus järjestelmään horjuu.

Yle Uutiset

Ja olen itsekin laskeskellut vielä jokunen vuosi sitten säästöjen karttumista eläkeikään mennessä. Mun mielestä se on ihan hyvä tapa.

Tässä kuitenkin näkyy hyvin se, miten ihmiset tekevät tulevaisuuden suunnitelmiaan olettaen nykyisen tilanteen jatkuvan jotakuinkin samanlaisena myös tulevina vuosikymmeninä. Valitettavasti tutkimus ei puolla tätä.

Just lueskelin AMOC-skenaarioita, joissa Suomessa talven keskilämpötila saattaa laskea 20–25 astetta pahimmillaan jopa tämän vuosisadan aikana.

@jruoh joo kuuntelin eilen BIODIFULin kollapsologia-webinaarin ja siellä Panu Halme nosti näitä turvallisuusnäkökohtia. Siis näitä perus luonnonkatastrofeista johtuvia juttuja, ja sit sitä millasia muuttoliikkeitä saattaa olla odotettavissa just joskus 2050 koska ilmastopakolaisuus. Jollain matikalla se oli päätynyt sellaiseen lukuun että Suomeen saattais tulla miljoona ihmistä :D ja koko Eurooppaan oliko 50 miljoonaa. Sit jos mietitään vuotta 2015 ja kuinka sekaisin jengit meni siitä että Suomeen tuli yhtäkkiä joku muutama kymmenen tuhatta ihmistä :DD

ni meidän yhteiskunta ei vaan tällä hetkellä ole yhtään sellaisella pohjalla että olis mitään saumaa ottaa miljoonaa ihmistä lisää ilman et siitä seurais totaalinen romahdus ihan kaikessa (työmarkkinat, terveydenhuolto, asuminen ja liikkuminen jne)

tähän sit päälle se että tosiaan asiat perkelöityy ruuantuotannossa globaalisti (pelkästään koralliriuttojen ja mangrovemetsien hävitys on ISO ASIA) ja kaikki muut kriisit

ni en tosiaankaan hirveesti mieti mitään eläkejärjestelmiä enää täs kohtaa, kun en vaan osaa luottaa siihen et meillä olis nykyisenkaltaista järjestelmää enää sit kun mä alkaisin olla eläkeiässä

@kskehu No tää just. Jotenkin turhauttaa kun ite mietti näitä asioita jo silloin opiskeluaikoina, poti maailmantuskaa ja kyynistyi varmasta romahduksesta, ja homma ei ole yhtään parempaan suuntaan tässä noin kymmenessä vuodessa mennyt. Päinvastoin. Tuntuu että suurin osa meidän yhteiskunnassa elävistä on ihan irrallaan luonnontieteellisestä todellisuudesta.

@kskehu Mastodon itse asiassa toimii mun mielestä tosi hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka mahdottoman muutoksen edessä ollaan:

-> tarjoa hyvä vaihtoehto [joku haitallinen toimintatapa]:lle
-> rummuta hyvää vaihtoehtoa monta vuotta
-> suurin osa ihmisistä: lol mikä tää xD en salee tee mitään ku ei muutkaan