Kyllä on uuden asunnon nettiyhteyden ja kytkentöjen selvittely vaikeaa.

Telialta arveleevat, että siellä saattaisi olla 80-luvun paukkulanka, mutta ei välttämättä. Välittäjän mukaan taloyhtiössä on tehty kaapelointiremppa ja siinä kohtaa myös kaapeli-tv-viritykset olisi uusittu. Hän oli siinä ymmärryksessä, että netti tulisi kaapelin kautta. Isännöitsijätodistuksessa lukee netin kohdalla ethernet. Isännöitsijä (ulkoistettu taho) ei tiedä mistään mitään.

Täytynee soitella taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle. Ei tämän pitäisi näin vaikeaa olla.

Tiedän, voin aina ottaa 5G-liittymän.

@saaste Jos olisit ostamassa kyseistä asuntoa, isännöitsijäntodistuksesta tuon täytyy selvitä selkeästi. Ilmeisesti kukaan ei ole ostanut asuntoa yhtiöstä vähään aikaan tai ei ole ollut kiinnostusta isännöitsijäntodistuksen sisältöön. Isännöitsijäntodistuksen tietojen puutteellisuus voi aiheuttaa korvausvelvollisuuden.

Meidän kämpän isännöitsijäntodistuksessa lukee "Olohuoneeseen on rakennettu väliseinä." Ilmoitus hyväksytty 2014. Pari kuukautta sitten kyselin isännöitsijältä muutosilmoituksen perään. Vielä ei ole tullut vastausta.