Korjauspalveluiden alvin alentamisesksi kansalaisaloite, aikaa vain 1.3. asti ja alle puolivälissä ollaan.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15768

@manna Voi kannattaa vain kerran :-(
@havukainen Sit ei auta kuin jakaa muille missä onkaan kontakteja.
@manna Täällä olen jo tehnyt mukaanlukien poliitikot. Muualla ei ole minkäänlaisia kontakteja.

@manna onkohan ihmisillä tullut kansalaisaloiteväsymystä, kun tuntuu, että moni sellainen aloite, jonka luulisi kiinnostavan ihmisiä yli puolue- ja ideologiarajojen, saa nyt tosi vähän kannatusta?

Itse toki olen jo kannattanut ja jakanut kavereille.

@magdalenahai @manna Selvästi on. Ei tuo kansalaisaloite ole ollut ikinä hyvä vaikuttamisen keino siinä mielessä, mitä ihmiset ehkä ajattelee. Asiat on monesti jäänyt tosi rumalla tavalla kesken tai muuten vaan käsitelty miten sattuu.

Ite ajattelen, että noi on hyvä tapa pakottaa eduskuntaa ottamaan kantaa. Tuskin mikään menee läpi (varsinkaan tällä hallituksella), mutta saadaan edes jollain tavalla julkiseksi miten päättäjät näistä ajattelee. Se tieto on käyttökelpoista.

Allekirjoitettu

@bestest @manna joo, tän takia mäkin jaksan niitä allekirjoittaa, vaikka usein mun allekirjoittamat aloitteet on sitä sorttia, jonka päälle nykyinen hallitus vääntää pierun.
Aina kun käyn allekirjoittamassa jonkun kuuman kansalaisalotteen niin selaan muutkin läpi. Allekirjoitan kaikki järkevän kuuloiset vaikka niillä olisi puolen keruuajan jälkeen vain joku tuhat allekirjoitusta. Toivottavasti edes hiukan kannustaa aloitteen tekijää jatkamaan asian eteenpäin viemistä muilla tavoilla.
@magdalenahai @bestest @manna