Vasemmistonuoret herätteli onnistuneesti keskustelua sosialismista, joka odotetusti johti sitten monessa paikassa kapitalismin ja kommunismin vertailuun. Kaikki "kommunismi johtaa kansanmurhiin ja kurjuuteen" väitteet jätän samantien omaan arvoonsa, mutta jäin miettimään sitä, kun sanotaan että kapitalismi johtaa innovaatioihin.

En sinänsä väitä vastaan, mutta haluan jonkin verran kyseenalaistaa "innovaatioiden" itseisarvon. Toki vapaampi markkinatalous lännessä johti jonkin verran enemmän kaupallisiin keksintöihin ja ainakin paikoittain suurempaan elintason nousuun, mutta me myös maksamme hintaa siitä elintasosta jo nyt. Lisäksi, on ihan aiheellista kysyä, että ovatko nämä kapitalismin "innovaatiot" enää nykypäivänä elintasoa merkittävästi parantavia, kun ne tuntuvat lähinnä olevan jotain tekoälyllä varustettuja vakoojaleivänpaahtimia, siinä missä resurssien kohdentaminen nimenomaan ihmisten tarpeiden, eikä maksimaalisten voittojen mukaan voisi tarjota pidemmän päälle enemmän edistystä terveydenhuollossa, ruokaturvallisuudessa ja ylipäänsä elinolojen parantamisessa kaikille.

Tällä hetkellä keskustelu sosialismista on ehdottoman tarpeellista, varallisuuserojen karatessa taivaisiin ja ihmisten poliittisen vaikutusvallan kadotessa lobbauksen ja velkajarrujen alle. Siksi on hyvä myös miettiä näitä kapitalismin aksiomaattisia "etuja" ja mitä ne todellisuudessa tarkoittavat.

Toivon että Vasemmisto ottaa vähän myös nuoremmista mallia!

#politiikka #sosialismi #kapitalismi #talous

@arzi Kuinkakohan moni tykkäisi täysin vapaasta kapitalismista jossa monopoleja ei rajoiteta yhtään?

Outoa puhua, että markkinatalous itsessään ajaisi innovuutta kun tuotteista tehdään tahalleen huonompia, että niitä ostetaan lisää ja samaan aikaan maailmassa on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät vain omaksi oliksi tuotteita ja pelejä esim. monet avoimen koodin projektit.

@Mika Niin kyllähän siihen on ihan syynsä miksi monopoleja koettiin tarpeelliseksi rajoittaa Yhdysvalloissakin jo viime vuosisadan alkupuolella (jos nyt oikein muistan ajankohdan). Samoin erinäiset säännökset ovat syntyneet monesti siitä kun ihmisille on myyty ihan oikeaa myrkkyä tai tehdasolosuhteet ovat olleet hengelle vaarallisia.

Luulisin tosiaan, että innovaatioita (tai ehkä yleisemmin edistystä) vie eteenpäin se, että mahdollisimman monella ihmisellä on aikaa ja mahdollisuus tehdä juttuja - ja toki koulutusta.

@arzi Nykyään varmaan vielä vaikeampi innovoida, koska monet työt on rankkaa ajatustyötä. Työpäivän jälkeen harva haluaa käyttää energiaa lisäajatteluun.

@Mika

Mä kyllä ihan töissäkin jatkuvasti teen juttuja, jotka tekee niiden töiden tekemisestä helpompaa ja mukavampaa. Toki pelialalla ja yrittäjänä se on myös vähän helpompaa kun se hoituu samoilla välineillä kuin itse työ ja keneltäkään ei tarvitse kysellä lupia.

Oon ollut tosin myös pitkään jo sitä mieltä, ettei ahkerat pyörää keksineet.