Vanhempani viettivät Hopeahääpäiväänsä eilen, paljon onnea heille! Isälläni on usein täysin samoja mielipiteitä kuin itselläni ja muutenkin ajatusmaailmamme ja kiinnostuksen kohteemme kohtaavat hyvin monessa asiassa. Tänä yönä tuli sattumalta irkissäkin sama aihe puheeksi, joten päätin nyt sitten kirjoittaa ajatuksiani ylös näin aamutuimaan. Isäni kirjoitti eilen blogissaan seuraavasti:

Pakko todeta, että en oikein ymmärrä nykyistä ajattelua, jonka mukaan halutaan ensin ”tutustua toiseen kunnolla” ennen kuin ”sitoudutaan”. Mikä on pointti siinä, että ”tutustumisen” aikana harrastetaan seksiä ja eletään leikkiavioliitossa sitoutuneina jopa vuosia?

Olen samaa mieltä. Olen avioliittoon uskova mies, enkä ymmärrä yhtään niitä ketkä eivät usko naimisiinmenolla olevan mitään virkaa. Olen törmännyt sellaisiin ihmisiin, ketkä ajattelevat että avioliittoa ei tarvitse, sillä voihan ”kaksi ihmistä rakastaa toistaan ilmankin”. ”Ei meidän tarvitse todistella rakkauttamme sormuksella”. En ymmärrä moniakaan tällaisia periaatteita. Itse kannan sormusta ylpeänä, sillä se nimenomaan on todiste siitä että kuulun Veeralle. Vielä käsittämättömämpää on se että miten jotkut hankkivat lapsia eivätkä ole juridisesti toisilleen sukua. En ymmärrä isäni tavoin itsekään tuota pointtia. Mutta koska näin aamusta ajatuskulku ei nyt kulje, enkä ole täydessä perusteluvalmiudessa, en jatka tästä aiheesta paljoa enempää.

Avioliitossa mies ja nainen lupaa olla toisilleen uskollisia, kunnes kuolema erottaa. Eikä tämänkään tarvitse olla kirjaimellista, kuka sanoo että kuolemakaan erottaa.

Me seurustelimme 2 kuukautta, jonka jälkeen pidimme kihlajaiset ja siitä 3 kuukautta hääkellot jo kumisi. Hopeahääpäivän saavuttamiseksi ei siis tarvita pitkiä alkututustumisia. Olemme vastakohtia lähes kaikissa asioissa, joten ei tarvitse olla ”samanlainenkaan”, jotta voi voittaa hopeisen hääpokaalin elämänsä palkintokaappiin. On meillä jotain yhteistäkin.

Seurustelin itse Veeran kanssa yhteensä noin kahdeksan kuukautta. Viiden kuukauden jälkeen menimme kihloihin ja siitä kolmen kuukauden päästä naimisiin. Kahdeksassa kuukaudessa ehdittiin tehdä jo niin paljon yhteisiä suunnitelmia ja ehdin niin paljon varmistua siitä että tämä ihminen on elämänkumppanini. Sen vain tiesi ja tiedän yhä. Rakastan tuota naista niin käsittämättömän paljon.

Mummoni isän puolelta kertoi että hän tiesi ensimmäisenä päivänä menevänsä papan kanssa naimisiin. Hän itseasiassa taisi sanoakin että he menivät ensimmäisien kunnon treffiensä jälkeen naimisiin, jolloin virallista seurusteluaikaa oli vain muutama päivä. Tosin he olivat muistaakseni asuneet samassa kylässä lapsesta ja tunteneet toisensa pitkään, mutta silti. Ja onnellinen avioliitto kesti kymmeniä vuosia papan kuolemaan asti.

Olkoon tämä lyhyt kannanotto asiaan. Uskon rakkauteen ja avioliittoon, enkä anna minkään tai kenenkään pilata sitä. Jos aika kuluu tosiaan niin huomaamattomasti kuin vanhat ukot väittävät, mekin vietetään joku iloinen päivä Hopeahääpäivää.

https://www.rollemaa.fi/kun-hopeinen-paiva-koittaa/

#ajatuksenVirtaa #avioliitto #elämä #ihmissuhteet #kannanotot #mielipiteet #seurustelu