Kävin eilen katsomassa Flow-elokuvan, joka on animaatio täysin ilman puhetta. Pelkästään eläinten ääniä ja (vangitsevaa) taustamusiikkia. Siinä seurataan pienen mustan kissan selviytymistä tilanteessa, jossa tulva peittää kaiken alleen. Matkalla kissa törmää muihin metsässä eläviin eläimiin, joista osaan voi luottaa enemmän kuin toisiin.

Flow on ehdottomasti yksi parhaimmista animaatioista, jonka olen nähnyt. Pidin sen visuaalisesta tyylistä, joka hiveli silmää, oli tasapainoinen ja tyylikäs. Erityisesti yksi tietty kohtaus, johon liittyi myös suuria tunteita, pysäytti arvostamaan suuresti sitä, miten hienoa työtä värien ja liikkeen kanssa oli tehty oikean tunnelman luomiseksi.

Huomiota kiinnitti myös se, miten elokuvantekijät olivat saaneet sisäistettyä eri eläinten ominaispiirteet: kissa tuntui aidosti kissalta, koira koiralta ja niin edelleen, ja samalla eri eläimistä muodostui selkeät persoonat, jotka erottuivat toisistaan, mutta jotka silti tuntuivat sopivan samaan veneeseen.

Ennen kaikkea Flow oli pysähtymistä elokuvan ja taiteen äärelle. Se tarjosi aidon- ja uudentuntuista kauneutta ja se kertoi myös upean tarinan, joka ainakin sai allekirjoittaneen herkistymään pariinkin kertaan. (No, omalla kohdallani melkein mikä tahansa eläimiin liittyvä tunteikas tarina saa silmät kostumaan. Tapahtuu ihan Koti koiralle -ohjelmaa katsoessakin.)

Loppuratkaisun toki arvasinkin, mutta aivan viimeiset ruudut olivat kyllä niin hieno päätös tarinalle, että vielä kotiin päästyäni mietin, miten onnistunut kokonaisuus olikaan.

#elokuvamastodon #flow #leffat