1) @Seppala "En ole uskonnollinen ihminen, mutta ajattelen usein, että maallistuminen myötä olemme synnintunnon menettämisessä kadottaneet jotain tärkeää." - Ihminen tarvitsee aina jotain johon uskoa. Itse olen fanaattinen #tapakristitty. En usko Jumalaan, jonka tahdolla yritetään selittää mitä ihmeellisimpiä asioita. Sen sijaan olen varma, että eri uskonnot tarjoavat ihmisille kehykset, jonka avulla voi erottaa hyvän pahasta, toivottavan kartettavasta, arvokkaan arvottomasta.
@Ristoiko "Seppala Ymmärrän täysin ja olen vähän kateellinen kirkosta eronnut, uskonnoton. Olen niin tosikkomaisesti sisäistänyt ev.lut. kirkon opetukset, että tapakristillisyys tuntuu itselleen ja muille valehtemiselta ja valehteleminen on syntiä 😂
Olen tapakristitty enkä silti katso valehtelevani. Maksan kirkollisveroa, vaikka käyn vain aniharvoin kirkossa. Kieltäydyn myös uskomasta siihen jumalaan, jonka jotkut kristityt ovat tehneet omaksi kuvakseen. Sen sijaan arvostan diakoniatyötä ja joidenkin pappien tapaa tulkita aikamme ahneutta. Suomalainen yhteiskunta seisoo tukevasti uskonnolta lainaamallaan arvopohjalla. Pidän siitä. Tapakristillisyys on omanlaisensa elämäntapa.