Tuli käytyä aamusta Jyväskylän Biltemassa ensimmäistä kertaa. Olen saattanut kerran joskus n. 20v sitten käydä Espoon Biltemassa tyyliin ostamassa sateenvarjon, mutta muuten olen ollut enemmän Motonet- (ja sittemmin myös Puuilo) kantis. Tämä tarjosi kyllä mielenkiintoisen vaihtoehtonäkymän sille osastolle.

Jyväskylä on mulle tuttu paikka nuoruudesta ja ulkomuistista liikun paljon suht sujuvasti edelleen mutta sitten on näitä uusia alueita joista ei kauheasti ole havaintoa. Kuten Seppälä, jota ihan kertakaikkisesti inhoan, samoin Seppälän Motonet jonka parkkipaikka on klaustrofobinen. Bilteman katsoin kartasta että jaa se onkin sen sumppualueen ulkopuolella, onpas selkeän ja väljän näköinen reitti, niin oli myös parkkipaikka. Niin oli itse myymäläkin. Sunnuntaiaamu toki vaikuttaa osaltaan, mutta em. Motonetin parkkis on klaustrofobinen silloinkin.

Myymälän järjestelyissä on todella silmiinpistävä ero Motonetiin ja Puuiloon: seinustoja lukuunottamatta kaikki hyllyt ovat niin matalia että niiden yli näkee, joten koko myymälätilan näkee koko ajan. Pieni juttu mutta tekee myymälän valtavan paljon avarammaksi ja mukavammaksi asioinnin kuin kilpailijoilla. Samasta syystä oli uutena asiakkaana helppo suunnistaa kun osastot oli värikoodattu ja lehmän kokoisilla kirjaimilla merkattu seiniin.

Kun hyllytilaa on vähemmän niin se näkyy tietysti väkisinkin valikoimassa, mutta jotenkin tuolla silti tuntuu olevan vähän kaikkea, liikaakin (ihan kuten kilpailijoillakin). Se mikä tuon selittää on että vaikka Motonetissa että Puuilossa on tietyt omat halpismerkkinsä jotka sen bulkin hoitaa, mutta on siellä sitten ihan merkkitavaraakin myynnissä. Ja siten siis tuotteissa on päällekkäisyyttä paljonkin. Biltemassa sen sijaan ihan kaikki on tuotenimellä Biltema. Tämä tuntui tosi, tosi omituiselta ja luonnottomalta.

En muuten ole aiemmin tajunnut että Bilteman nimi tarkoittaa jotain. Se on alunperin kirjoitettu muodossa Bil-tema.

#biltema #motonet #puuilo #jyväskylä #seppälä

"Arvomme joka kuukausi kymmenen himoittua 50 euron arvoista Motonet-lahjakorttia kaikkien tuotearvionsa antaneiden kesken."

No nyt 🌶️

#motonet

Silppusin salaatin. Kävin Motonetissä ja Limingantullin Prismassa. Ostin uuden ketjun ja asensin sen pyörään. Saunoin. Pyykkäsin.

https://marginaa.li/2025/05/18/18-toukokuuta-2025-cn-nx10/

18. toukokuuta 2025: CN-NX10 – marginaali

Silppusin salaatin. Kävin Motonetissä ja Limingantullin Prismassa. Ostin uuden ketjun ja asensin sen pyörään. Saunoin. Pyykkäsin.

Kävinpä ostamassa AGM-akun #motonet'istä. Kotiin tullessa huomasin että 5,6 volttia. Aha, jotain vikaa ja takaisin. Hyllyssä olevat samanlaiset akut kaikki @ ~5,6 volttia. Tiskille että wtf? Ottivat onneksi akun takaisin, mutta sanoivat että "lähti kyllä latautumaan". Akku joka on seissyt tyhjänä on död. Viimeksi kun kävin uudestaan motonetissä huomasin että samat vanhat akut oli nostettu hyllyyn takaisin. Kävin toisen paikkakunnan motonetissä, siellä @ 6 V. Oikeassa akkukaupassa kertoivat että on monta kättä välissä ennen kuin motonetin akut pääsevät hyllyyn asti, ostamani akkua ei ole ollut saatavilla pitkään aikaan enää.

Salilla tein olkapäät, vatsalihakset ja lihashuoltoa. Pesin, kiristin ja voitelin pyörän ketjun. Hain Motonetistä työkaluja ja vaihdoin polkimet.

https://marginaa.li/2024/06/24/24-kesakuuta-2024-climb-into-position-wit-syncronised-things/

24. kesäkuuta 2024: Climb into position wit’ syncronised things – marginaali

Salilla tein olkapäät, vatsalihakset ja lihashuoltoa. Pesin, kiristin ja voitelin pyörän ketjun. Hain Motonetistä työkaluja ja vaihdoin polkimet.

Motonet reissu eikä listaa. Jotain varmaan unohtui ja tuli myös jotain ylimääräistä. #motonet
De utländska handelsjättarna älskar Sverige. Nu finns det även en stor finsk motoraktör i landet, som gör tunga investeringar. "Växa mångdubbelt".
https://www.ehandel.se/har-ar-notan-for-finska-jattens-offensiv-i-sverige-over-20-miljoner?utm_source=dlvr.it&utm_medium=mastodon #Ehandel #Motonet
Här är notan för finska jättens offensiv i Sverige - över 20 miljoner - Ehandel.se

De utländska jättarna har flockats på den svenska marknaden de senaste åren och är redo att investera tungt för att ta en stor bit av kakan. En av dessa

Ehandel.se

Seuraa yleisluontoinen tiedote: Älä osta #motonet in MTX- koneruuvipuristinta. Se on koko paska koneistettu niin killiin, et jumittuu melkein joka asennossa. Kun purkaa atomeiksi, kiillottaa pinnat, poistaa purseet ja öljyää, saa sen toimimaan edes vähän. Siltikin kita aukeaa vain puoleenväliin. Johderuuvi jumittaa kun reiät on porattu 5mm huti.

Ja ei, "se on niiiiiin halpa ja mä vaan poraan" ei ole käypä tekosyy. Jätä tää paska kauppaan. #koneistus #teeItse #remontointi

Salilla tein selkää ja rintaa. Hain Motonetistä uistinlajitelman ja sähkölätkän. Purnasin Elylle oksista väylällä. Päivitin Wordpressit 6.3:een.

https://marginaa.li/2023/08/10/10-elokuuta-2023/

10. elokuuta 2023 – marginaali

Salilla tein selkää ja rintaa. Hain Motonetistä uistinlajitelman ja sähkölätkän. Purnasin Elylle oksista väylällä. Päivitin Wordpressit 6.3:een.

Salilla tein vatsalihakset ja olkapäät. Topeliuksenpuiston laidalla oli keisarinviitta. Ostin Motonetistä puhdistusainetiivistettä ja kävin Prismassa.

https://marginaa.li/2023/08/08/8-elokuuta-2023/

8. elokuuta 2023 – marginaali

Salilla tein vatsalihakset ja olkapäät. Topeliuksenpuiston laidalla oli keisarinviitta. Ostin Motonetistä puhdistusainetiivistettä ja kävin Prismassa.