e.e.varisPulppuilevaa, korskeaa ja vallan vallatonta suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivää kaikille! Ai miksi juuri sellaista? No, koska semmoisia meheviä sanoja nyt sattui tulemaan mieleen. Maagisesti, melkein kutsumatta.
Vietän tänään repatrioitumiseni vuosipäivää, eli muutin takaisin Suomeen Kalevalan päivänä 2024. Ennen sitä elin ja kiertelin muilla mailla melkein kaksi ja puoli vuotta. Se oli monin tavoin antoisaa aikaa ja uskon, että tuuli kuljettaa minut ennen pitkää taas jonnekin toisaalle. Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei välillä ollut vähän ikävä äidinkieltä.
Kohtaamiset suomenkielisten kanssa olivat koko ulkomaanjaksoni aikana todella satunnaisia. Kerran törmäsin rauhallisessa rantabaarissa jyväskyläläiseen pariskuntaan, joka katsoi minua ensin pitkään ja tuli sitten kysymään, olinko Suomesta. Täytyihän minun olla, koska istuin sillä tavalla omissa oloissani ja katselin horisonttiin. Kerran jonotin äänestämään Suomen Oslon-suurlähetystössä ja pääsin osalliseksi jostain todella harvinaislaatuisesta: (get this!) suomenkielisestä small talkista! Sen, että jossain tuolla kaukana tapaa toisen ihmisen, joka on tottunut lausumaan vokaalinsa samalla tavalla leveästi, ei pitäisi olla niin ihmeellinen asia, mutta niin meidät on ohjelmoitu. On melkein mahdotonta olla kääntymättä kohti niitä äänteitä, joita on kuunnellut kehdosta asti. Juuri siksi "äidinkielikin" on niin upea ja kuvaava sana.
Ääni- ja e-kirjapalveluita kritisoidaan paljon kirja-alan näivettämisestä – ja sille on monta hyvää syytä – mutta ulkomailla asuvalle ne ovat korvaamaton keino päästä käsiksi kotimaiseen kirjallisuuteen. Edes Oslon pääkirjastosta ei löytynyt suomeksi juuri muuta kuin Ilkka Remestä ja Kalle Päätaloa (vaikka ruotsinkielistä kirjallisuutta kyllä oli hyllytolkulla). Otin myös tavaksi kuunnella kotimaisia true crime -podcastaajia, joista jokaisella on kotoisasti hieman omanlaisensa murrenuotti. Ensimmäistä kertaa elämässäni kokosin soittolistan pelkästään suomenkielisistä biiseistä - esimerkiksi Viikatteella, CMX:llä ja Maija Vilkkumaalla on paljon upeita lyriikoita, joita ei voisi koskaan kääntää millekään toiselle kielelle menettämättä koko kappaleen tuntua.
Palattuani minulla meni monta kuukautta ihastellessa, miten helppoa kaikkien asioiden hoitaminen on, kun sen voi tehdä suomeksi. Jos vaikka kaupan kassa heittää jonkin yllättävän huomion, siihen osaa heti vastata ilman, että tarvitsee etsiä ja sommitella jokaista sanaansa. Mikä vielä hienompaa, ne sanat sopivat suuhun, eivätkä juurikaan kompuroi tullessaan sieltä ulos.
Mitä vähemmän äidinkieltään saa käyttää, sitä syvemmät juuret se kasvattaa, luulen. #SuomenKieli #aidinkieli #ulkosuomalaiset
Hanna
Matti Välimäki
