@OttoRuokonen

32 Followers
37 Following
38 Posts

No joo. Paikoitellen sen verran seventies-henkisen seesteinen ja taiten taukoihinsa luottava sopivankestoinen dystopia, ettei ihan keskikastiinkaan voi hylätä. Visiot eskaloituvat vaikuttavasti, ja Kirsten Dunst keskeishahmossaan erinomainen.

Jokin sisäsiisteys tämänkertaista sisällissotaa kuitenkin kaihertaa. Kriisin epämääräisyys sekä yleinen nähdynmakuisuus luiskahtavat laskelmoinnin puolelle, vaikkei tämä ”käänteitä” tarvitsekaan.

Näinä aikoina toivoisin tämän kentän elokuvien olevan chaplinisempia. Vesiväreillä saa kivaa siveltimenvetoa, mutta 2020-luku vaatii öljyvärit. Kaikenlaisia seurauksia voidaan kankaalle loihtia rajattomasti, mutta olisi pikkuhiljaa kiire elokuvapuolellakin alkaa osoitella syyttäviä sormia, nimetä, saarnata. Että voisivatkos ne sandersit ja hiukan ruskeammat naiset pikku hiljaa alkaa kelvata, ettei tulisi tämmöistä. ★★★½

Aloitin tänään projektin, jossa käyn kaikissa Helmet- eli pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Tai jätän väliin laitoksissa sijaitsevat kirjastot ja pari koulun yhteydessä sijaitsevaa kirjastoa, joilla on hankalat aukioloajat. Silti kirjastoja on 64. Tässä menee ehkä pari vuotta. Etenen aakkosjärjestyksessä. #HelmetKatselmus

Herkkä rock- ja iskelmälaulaja, kovin kiinnostunut okkultismista?

Crowley ”Badding” Somerjoki

#KaikkiLäpätTöötätään

Ainoa ok rotuoppi on lonkerotuoppi

Soundin joulukuun numerossa julkaistu perusteellinen 7 sivun haastattelu on nyt linkitetty artikkelikokoelmaan.

Haastattelussa syvennytään Neulaisen Jerkusen tekemiseen ja äänessä on Tommin ja Tomin lisäksi Kimmo Pekari.

Kannattaa hankkiutua painetun lehden (tai digilehden) pariin nähdäkseen ennenjulkaisemattomat skannaukset Tommin silloisista nuottivihoista.

https://absoluuttinennollapiste.fi

#AbsoluuttinenNollapiste

Absoluuttinen Nollapiste

Keikat, levyt ja tähänastinen ura tarkasti dokumentoituna jo vuodesta 1998.

Absoluuttinen Nollapiste

#esittely Hei kaikille! Kuten olette ehkä kuulleet, Absoluuttinen Nollapiste on palannut tauon jälkeen treenikämpälle, studioon ja palaa tänä vuonna myös keikkalavoille.

Tämä tili on perustettu eilen, ja tätä kautta kerrotaan bändin liikkeistä tuoreeltaan. Tiliä ylläpitää (ainakin toistaiseksi) Juhani Anttila, joka on myös sivuston https://absoluuttinennollapiste.fi takana.

Tuon sivuston päivittäminen on ollut sekin pitkään tauolla, joka on nyt päättynyt. Noilta sivuilta voi mm. tarkistaa keikkakalenterin sitä mukaa kun keikkoja varmistuu, ja etusivulta näkee, mitä yhtye/Tommi on viimeksi kirjoittanut Facebookiin, vaikka olisi itse jo poistunut fb:sta.

Ensimmäinen julkistettu keikka on 26.7.2025 Helsingissä.

#AbsoluuttinenNollapiste

Absoluuttinen Nollapiste

Keikat, levyt ja tähänastinen ura tarkasti dokumentoituna jo vuodesta 1998.

Absoluuttinen Nollapiste
Sietämätön ajatusviiva

Uusin videoni Jäähyväiset printille on jostain syystä saanut tosi hyvin katsojia. Maalailen siinä piruja seinälle, eli kartoitan sitä miten lehtiä lopetetaan nyt ennätystahtiin. Näkökulma on sarjakuvan tekijän ja kuvittajan, kuten aina.

#lehdet #media #sarjakuvat

https://www.youtube.com/watch?v=bS7Y4rmU2Uc

Jäähyväiset printille

YouTube

Puupää-Palanderin ja Paskapuhe-Valavuoren sekoilut ruudussa ovat olleet nyt tapetilla ja ihan fiksut ihmiset jaksavat kohkata aiheesta ”miksi miehet puhuvat näin”.

Tähän väliin: ei miehet, miespuoliset urheilijat.

En tunne yhtään fiksua tai viisasta urheilijaa. Ne on kaikki jotain lihapäitä, joiden mielestä on hauskaa kun afrikkalaiselle heittää banaanin tai nainen pukeutuu mieheksi.

Miksi meidän yhteiskunnassa palvotaan urheilijoita? Mitä joku Palander on tehnyt? Laskenut vittu mäkeä.

Entä Valavuori? En edes tiedä.

Meillä on televisiot ja nettikanavat täynnä urpoja ex-jääkiekkoilijoita, ex-nyrkkeilijöitä jne. nelikymppisiä eläkeläisiä, joilla henkinen kasvu on pysähtynyt 12-vuotiaana.

Sitten ihmetellään kun nämä kainalopierujensa välillä kertovat, miten nainen, joka ei lähde treffeille on lesbo.

Ollaanko me idiootteja?

Tiedättekö keitä ruudussa pitäisi nähdä keskustelemassa tärkeistä yhteiskunnallisista asioista?

Kirjailijoiden. Sivistyneistön.

Tämähän oli mitä verrattomin kokemus! Keikkapaikan äänentoisto on syystäkin palkittu, ja Liimatta nyt oli itseltään vaikuttava itsensä. Hyvää musaa ja!