Olen viime aikoina katsonut oivan tanskalaisen #autismi a käsittelevän dokkarisarjan. Oivan muutoin, mutta tarinoita ja kohtauksia hyppyytettiin tosi tiheästi.

https://masto.ai/@HannaEsmeralda_/113097491914402125

Nyt katson norjalaista dokkarisarjaa #kunniavakivalta & #pakkoavioliitot. Tässä sama; seurataan kahta tapausta, ja näiden välillä hyppyytetään tilannetta parin minuutin välein.

https://arenan.yle.fi/1-70824537

Aivan todella raskasta.

Onkohan tämmöinen raskasta vain meille #nepsy ille vai kärsiikö myös #nentit?

Hanna (@[email protected])

1/X Areenalla varsin hyvä tanskalaissarja autismista. #PiiloitetutKyvyt #DoldaTalanger. Tässä #autistit eivät ole samaan tapaan maskotteja kuin väkinäisessäkin #Kirjolla-sarjassa. Ja näkee myös sen, miten paljon edellä #Tanska on autismin suhteen, niin, kaikessa. Sen ymmärtämisessä, siitä puhumisessa, autistien tukemisessa jne. #Ruotsi ssa sama homma. #Suomi taas on täysi kehitysmaa, mitä tulee autismiin. #katselusuositus #erilaisuus #autismi #elämä #yhteiskunta https://areena.yle.fi/1-4614505

Mastodon

On ihan ok, että välillä siirrytään tarinoiden / ihmisten / kohtausten välillä. Vaikken ole varma olisiko sitäkään pakko tehdä; miksei voisi seurata edes niinkö kohtaus / tapaus kerrallaan? Ja sitten siirtyä siihen seuraavaan.

Mutta tosiaan tämmönen, että hyppyytystä tehdään yhtenään kesken tilanteen / kohtauksen, ja sitä tehdään läpi koko ohjelman / sarjan. Haluaisin ymmärtää miksi - mikä ajaa ohjelmatekijöitä tähän? Mikä on se kohderyhmä, jota tämä palvelee, jolle tämä on paras tapa seurata?