Lainasin siskon mökiltä 30-35 vuotta vanhoja #Seura-lehtiä. Onneksi niitä on vielä kymmenittäin lisääkin!

Jo pelkästään tv-ohjelmalistaukset ilahduttavat. Esimerkiksi villi sunnuntai-ilta 17.6.1990:

▪️ TV1 Lev Jashin - Musta hämähäkki. Dokumentti tunnetusta jalkapallomaalivahdista.
▪️ TV2 Ajankohtainen Kakkonen. Raportti Keskustan puoluekokouksesta.
▪️ TV2 Työ ja ilonpito. Pispalan Sottiisin nuorten kansantanssijoiden tanssidraama.
▪️ TV3 Työmiehen päiväkirja. Kotimainen elokuva vuodelta 1967.

Hieman ehkä liioittelin, olihan ykkösellä uutisten lisäksi myös Maija Mehiläinen klo 19.10. Sen olen varmasti katsonut.

Vanhojen Seura-lehtien lukeminen jatkuu.

Muuten: edes tuo aikansa oraakkelimedia ei osannut tammikuussa 1994 aavistaa, kuka menee Ahtisaaren seuraksi presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Olisipa tallenne Paavo Väyrysen ja Raimo Ilaskiven ilmeistä siinä vaiheessa, kun he tajuavat häviävänsä Elisabeth Rehnille 😅

#mediapeli #seliseli #politiikka