Kaupunki jonka keskellä on metsä

Kaupunki jonka keskellä on metsä on Tiina Raevaaran Tuonijoki-sarjan avaus. Kirja kertoo tarinan Tuonijoen pikkukaupungin elämästä ja ihmisistä. Tarina alkaa vuodesta 1988 ja huipentuu vuoteen 2026. Tuonijoki on vanha tehdaskaupunki, jossa tehtaat on jo suljettu, ihmiset menettäneet työpaikkansa ja uutta menestystä kaivataan. Sitä on puuhannut jo kymmenien vuosien ajan rakennusurakoitsija, joka omistaakin jo suuren osan kaupungin rakennuksista. Tuonijoki sijaitsee lähellä […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kaupunki-jonka-keskella-on-metsa/

Aina joskus haluaisin antaa joillekin kavereille lahjaksi C-kasetin, johon olisi nauhoitettu kasa biisejä, tekstinpätkiä ja muuta äänisälää, jotka joko juuri tämän kaverin pitäisi kuulla tai jotka muuten vaan muistuttaa hänestä.

Sit tulen järkiini ja tajuan, ettei mulla ole rahaa ostaa niin montaa kasettisoitinta kuin olisi tällaisen lahjan saavia kavereita.

#lahjat #ystavat #tapakulttuuri

Vapaavyöhyke

Anna Paldarin nuortenkirja Vapaavyöhyke avaa uuden Ote-sarjan, jossa julkaistaan rouheaa, vetävää ja sujuvasti luettavaa kotimaista nuortenkirjallisuutta. Tämän lupauksen Vapaavyöhyke lunastaa helposti. Kirjassa on tekstiä vähänlaisesti ja se on sujuvaa ja helppolukuista. Teksti on selvästi kirjoitettu vähemmän lukevia nuoria varten. Luvut ovat lyhyitä, niillä on selkeät nimet ja teksti on paljolti rennon puhekielistä. Vapaavyöhyke kertoo Mikistä, joka opiskelee […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/vapaavyohyke/

Valo ja synkkä pilvi

Valo istuu yksin jumppasalissa, kun äidit pelaavat koripalloa. Tavallisesti Valolla oli seuranaan Onerva, mutta ei tänään: Onerva on saanut kutsun syntymäpäiväjuhlille. Valoa ei kutsuttu, joten mieli on apea. Onko Onervalla tosi kivaa muiden kanssa? Miksei Valoa kutsuttu? Mielen valtaa synkkä pilvi ja asiat tuntuvat menevän pieleen monin tavoin. Liisa Rinteen kirjoittama Valo ja synkkä pilvi kuvaa hienosti lapsen tunnemyräkkää, yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemisen pelkoa. […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/valo-ja-synkka-pilvi/

Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin

Kirsti Ellilä on monipuolinen kirjailija, jolla pysyy sana hallussa. Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on niin viihdekirjojen lukijalle kuin kirjoittamista harrastavalle hulvaton herkkupala. Kirja ilmestyi alunperin Kariston julkaisemana jo vuonna 2005 Selma on toimittaja ja remontoi vanhaa puutalokotia miehensä Samin kanssa. Hurmaava koti nielee melkoisia summia, ja Sami alkaa jo hermostua ja kyllästyä koko puuhaan. Selma taas tahtoo ehdottomasti viihtyä juuri siinä kodissa ja […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/nainen-joka-kirjoitti-rakkausromaanin/

Piano karkaa

Filippa asuu yhdessä aasi Anteron ja kissa Nokosen kanssa. Eräänä yönä ohi ajavasta keikkabussista irtoaa perästä piano ja päätyy Filippan pihalle. “Juuri tällaista olen aina halunnut soittaa!”, Filippa riemastuu, mutta ei hän soittohommiin pääse: kissa Nokonen hyppää pianon sisään päiväunille ja aasi Antero ottaa pianon kahvikioskinsa käyttöön pöydäksi ja tuoliksi. Sekös Filippaa kiukuttaa! Samaan aikaan toisaalla Orkesteri Keikkaputken pianistilla on pulma: […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/piano-karkaa/

Mummojen kirja!

Tässä Reetta Niemelän kirjoittamassa ja Anne Vaskon kuvittamassa kirjassa ei muuta olekaan kuin mummoja! Kahden mummon, mummo Metsän ja mummo Myyrän, päivästä kertova kirja kuvaa hauskan päivän viettoa. Mutta ovatko samat asiat hauskoja molempien mummojen mielestä?  Kirjassa on runollisuutta – “Mummot availivat kirjoja kuin kevät kukkia” – ja yllättäviä käänteitä. Ihan hirveästi tolkkua tarinassa ei ole, se poukkoilee sinne tänne puolipähkähullusti. Tekstissä […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/mummojen-kirja/

Rakkautta rantahuvilassa

Tanjaa odottaa ihana loma: hän saa ystäviensä rantahuvilan käyttöönsä, kun nämä ovat häämatkalla. Kokonainen kuukausi omaa rauhaa! Asta Ikosen Rakkautta rantahuvilassa jatkaa Rakkautta-sarjaa. Sen kaikki osat ovat itsenäisiä. Sarjassa on ilmestynyt aiemmin Rakkautta rappukäytävässä. Kummallista kyllä, kun Tanja palaa kävelyltä, pihassa on polkupyörä, jota hän ei huomannut, kun saapui pihaan. Eipä taida huvilamiljöössä olla varkaita, kun isäntä on uskaltanut […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/rakkautta-rantahuvilassa/

Lintumies

Tämä kirja on sellainen aarre, että olen onnellinen siitä, miten paljosta se hyllyssäni minua muistuttaa.

Ostin tämän kirjan kirjailijalta itseltään, koska olin niin kovin ihastunut hänen kuviinsa ja teksteihinsä; siihen, miten luontoa voi kuvata. Mika Honkalinna on tehnyt useita palkittuja huippuluokan luontokirjoja. Lintumies on romaani, kaunokirjallinen teos ja jotenkin oli vain polttava tarve saada se.

Onneksi uskoin itseäni ja hankin kirjan. Luin sitä hitaasti, luku […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lintumies/

Luokkatapaaminen järjestyi tälläkin kertaa Tornator I:n päiväristeilyn merkeissä yhden meikäläisistä toimiessa kipparina. Tusina ukkoa oli urennut turisemaan leppoisasti keskenämme ja ihailemaan maisemia. Otin arpeetikseni puusaunan lämmittämisen, eikä sen jälkeen voinut kaltaiseni vilukissakaan olla uimatta kolmesti 14-asteisessa Saimaassa. Paatti "telakoitiin" siksi aikaa hiekkapohjaisen pienen saaren rantaan. Höyryllä ei Tornatorkaan enää kulje, https://kanavansuuntelakka.fi/m-s-tornator-i/, mutta muuten jokseenkin tunnelmallista.

#laiva #paatti #tornator #mikkeli #saimaa #kesä #retki #ystavat #kokous #sauna #uinti