Onko hakkerikulttuuri kulttuuria?
Kulttuuripääkaupunkivuoden kynnyksellä Vuosi vaihtuu -juhlien etkoilla Oulu2026 ohjelmajohtaja Samu Forsblom mainitsi että kulttuuripääkaupungissa halutaan esitellä kaikkia eri kulttuurin osa-alueita. Tähän liittyen mietin, että miten hakkerikulttuuria saataisiin paremmin esille. Aiheesta on joskus aiemmin juteltu esimerkiksi @jhulkko kanssa liittyen mm. paikallisen hakkeritilan @tarlab toimintaan.
Tarlab Oulu yhdistyksenä elää tällä hetkellä jonkinlaista nivelkohdassa. Suurempi jäsenmäärä ja laajempi toiminta edellyttäisi hieman suurempia tiloja. Tilojen kanssa painitaan samoissa ongelmissa kuin moni paikallinen pienempi kulttuuritoimija: järkevän hintaisia sopivia tiloja ei vain kaupungissa tunnu oikein olevan. Suomessa hacklabeiksi on muutettu terveysasemia, matkakeskuksia ja kasarmitiloja, maailmalla hackerspacet pyörivät usein vanhoissa teollisuuskiinteistöissä. Tällaiset tilat Oulussa lähes poikkeuksetta puretaan tai vain jätetään tyhjilleen.
Olisi hienoa jos Oulun kaupunki voisi osoittaa tällaiselle toiminnalle tiloja tai kaupunkiin saisi muutoin luotua ilmapiirin, että tyhjillään olevan tilan mieluummin vuokraisi käyttöön kuin jättäisi ränsistymään.
#hacklabfi #hacklab #oulu #oulu2026 #tarlab
Tämä teksti on aiemmin julkaistu LinkedInissä (https://www.linkedin.com/feed/update/urn:li:activity:7416757634369933314/)

Onko hakkerikulttuuri kulttuuria? Kulttuuripääkaupunkivuoden kynnyksellä Vuosi vaihtuu -juhlien etkoilla Samu Forsblom mainitsi että kulttuuripääkaupungissa halutaan esitellä kaikkia eri kulttuurin… | 🦦 Miikka S.
Onko hakkerikulttuuri kulttuuria? Kulttuuripääkaupunkivuoden kynnyksellä Vuosi vaihtuu -juhlien etkoilla Samu Forsblom mainitsi että kulttuuripääkaupungissa halutaan esitellä kaikkia eri kulttuurin osa-alueita. Tähän liittyen mietin, että miten hakkerikulttuuria saataisiin paremmin esille. Aiheesta on joskus aiemmin juteltu esimerkiksi Jasmin Hulkko kanssa liittyen mm. paikallisen hakkeritilan Tarlab Oulu toimintaan. Tarlab Oulu yhdistyksenä elää tällä hetkellä jonkinlaista nivelkohdassa. Suurempi jäsenmäärä ja laajempi toiminta edellyttäisi hieman suurempia tiloja. Tilojen kanssa painitaan samoissa ongelmissa kuin moni paikallinen pienempi kulttuuritoimija: järkevän hintaisia sopivia tiloja ei vain kaupungissa tunnu oikein olevan. Suomessa hacklabeiksi on muutettu terveysasemia, matkakeskuksia ja kasarmitiloja, maailmalla hackerspacet pyörivät usein vanhoissa teollisuuskiinteistöissä. Tällaiset tilat Oulussa lähes poikkeuksetta puretaan tai vain jätetään tyhjilleen. Olisi hienoa jos Oulun kaupunki - City of Oulu voisi osoittaa tällaiselle toiminnalle tiloja tai kaupunkiin saisi muutoin luotua ilmapiirin, että tyhjillään olevan tilan mieluummin vuokraisi käyttöön kuin jättäisi ränsistymään. Hacklab.fi Oulu2026 - European Capital of Culture 2026





