Laitetaan tähän loistavan viikon alkuun #pikkuruinen #espoo #tapiola #jousenpuisto
Aamulla oli hyvä keskustelu häiritsevästä drone lennätyksestä. Toki varmasti joitain poikkeuksiakin on, meitä on niin moneen junaan, mutta uskon suurimman osan drone harrastajista olevan vastuullisia ja kunniottavan toisten yksityisyyttä. Haluan siis sanoa kaikille, että vaikka drone saattaa lentää lähellä kotiasi, se ei todennäköisesti silti kuvaa sinua.
Hyvän keskusten kirvoittamana #Pikkuruinen #Espoo #Tapiola länsikorkee
Iski juuri tajuntaan, että koska huomisilta menee joulukonsertissa #Tapiola'ssa, minun pitäisi tänään jaksaa vääntää opetus paitsi huomiseksi myös torstaiksi ja jopa perjantaiksi, koska torstai on itsessään pitkä seitsentuntinen opetuspäivä, jonka päätteeksi tulee kolmituntinen reissu kotiin-kotiin. Aargh. #työjuttuja #opettaminen #miehenelämää
Assistentti Sorsakoski pätevänä mukana kirjastoreissulla. Varausnoutoja pidempään ei kyllä siellä voi hengailla tämän kanssa, mutta sekin on jo riittävästi. #shetlanninlammaskoira #koiramastodon #tapiola #espoo
For a long time there was this abandoned old school waiting to be torn down and it was full of tags and graffitis. And now, when the building no longer exists, there's a street art walls build next to that place. I like it!


#katutaide #streetart #graffiti #AbortFSD2025 #RipOzzy #tapiola #espoo #suomi
Kohdattiin päivälenkillä tällainen peto. Ainakin herra vahtikoiran mielestä sitä kannatti varmuuden vuoksi haukkua. #luontolähellä #tapiola #espoo

Hyvä #Espoo, voitteko selittää, miksi opasteet ohjaavat Keilaniemestä Matinkylään pyöräilevän tälle työmaalle? Miksei esimerkiksi pyöräilijöitä ohjata ylittämään Länsiväylä ja Westendin Ylikulkukäytävää pitkin? Ja sitten kun sinne on ohjattu, niin miksei sieltä ole opastettu mitään reittiä eteenpäin? Ilkutaan vain, että #pyörätie jatkuu tuossa aidan takana muutaman metrin päässä.

#pyöräily #työmaat #kiertotietkuntoon #tapiola

PleinAirpril day 19: Industrial 5

Futuro at WeeGee, Tapiola, Espoo

#weegee #tapiola #futuro

Painted with Procreate, original reference photo by me.

#pleinairpril #pleinair #painting #digitalpainting #art #illustration #kuvitus #taide #maalaus #procreate #procreateart #landscapeart
Päivähaahuilut Tapiolan vallituksilla. Näitä täällä riittää. Pitää vain tarkkaan katsoa, ettei ole särjetty minnekään lasipulloja tms. #sheltti #shetlanninlammaskoira #koirat #tapiola #espoo

Flyereitä on jaettu Matinkylässä, Isossa Omenassa, Tapiolassa ja Leppävaarassa. Kokonaispolitiikan sanomaa on viety Espoon kaduille ja ihmisiä on kuultu. Tulevaisuus on teidän käsissänne. Muista äänestää vaaleissa!

#äänestä 354 #äänestä 2277 #mluomala #mikkoluomala #kokonaispolitiikka #kokoomus #kuntavaalit #aluevaalit #aluevaalit2025 #kuntavaalit2025 #politiikka #espoo #leppävaara #länsiuusimaa #Johtaminenmerkitsee #pelastetaansuomi2019virheeltä #politiikka #politics #tapiola #matinkylä