Eniten mua vituttaa suomalaisten erityisessä metsäsuhteessa tuo, että aina, poikkeuksetta, mitä suuremmat luontoarvot (vanhaa, rauhassa kasvanutta, jykevää, suorasyistä puuta), niin sen varmemmin se päätyy joko sellu- tai lämpökattilaan. Siis vittu oikeasti, kyllä Jenkitkin kaataa yli 500 vuotiaita punapuita ja muuta, mutta se puu menee lähes poikkeuksetta kuiten raaka-aineeksi valmistukseen (näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää) ja sitä kautta kalliit design mahonkihuonekalut ja seinäpaneloinnit tietyssä mielessä toimivat vielä hiilivarastona, vaikkei nieluja enää olekkaan.
Mutta miten Suomessa? No, me taidettiin keittää siitä sellua, se lähtee sit tuonne Amazonille ja muille pahvilaatikkomateriaaliksi... Siis oikeasti, samaan aikaan nuorta, kasvatettua, kosteaa ja huokoista koivu- ja kuusimetsää kyllä sahataan ja höylätään väkkyräksi, pihkaseksi ja heikkolaatuseksi puupaneliksi.
Mutta jumalauta, kun kerrankin olisi tarjolla kunnon panelipuuta, sellaista, josta Suomi tunnettiin 1700 ja 1800-luvuilla. Sellasta, jota ostettiin ympäri maailmaa laivanrakennukseen; koska se oli PARASTA siihen käyttöön. Sellaista, josta varmasn edelleen saisi monisatakertaisen hinnan. Niin mitäpä tekee suomalainen metsänomistaja? No perkele, ny tehhään paperia!
Jotta se vituttaa minua tässä erikoisessa metsäsuhteessa, joka on ihan sama, kuin suomalainen erikoissuhde mihin tahansa. Se oma perse pitää myydä mahdollisimman halvalla ja kiittää vielä päälle. Ugh, olen puhunut.
#metsä #metsäpolitiikka #suomalainen #erikoissuhde
Saara
Ehay2k
Piia Bartos
Flikka Samperi
Susanna Iivonen-
Janne Pekkala