Jätän silmäpaon paikkaamatta
Tämä runoteos tarjoilee täyslaidallisen tyttöyttä ja naiseutta. Vaaleanpunaisten kansien sisällä ei ole silkkaa söpöilyä, vaan särmikästä runoutta, joka haastaa ja tökkii lukijaansa. Aino-Kaisa Koistisen teos asettuu osaksi naissukupolvien jatkumoa, jossa isoäidit, äidit ja tyttäret kytkeytyvät toisiinsa: “synnyn osaksi ketjua, jota ei voi katkaista / kuin otsatukan askartelusaksilla”. Pidän ensyklopedisesta runoudesta; sellaistakin on tarjolla, runo ”haluaisin […]https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/jatan-silmapaon-paikkaamatta/





