✨️ Kirja-arvostelu ✨️
*ei spoilereita*
𝗢𝘃𝗶 𝗷𝗼𝗸𝗮 𝘀𝘆𝗱ä𝗺𝗲𝘀𝘀ä - 𝗦𝗲𝗮𝗻𝗮𝗻 𝗠𝗰𝗚𝘂𝗶𝗿𝗲
☔️ Lapset ovat aina löytäneet ovia toisiin maailmoihin vaatekaapeista, kellareista ja kaninkoloista. Mutta mitä tapahtuu, kun ihmemaat heittävät lapset ulos? ☔️
Maailman mielenkiintoisin idea lapsista, jotka palaavat fantasiamaailmamatkoiltaan vasten tahtoaan takaisin kotiin ja päätyvät toipumaan heille tarkoitettuun koulukotiin.
Tiesin, että kirjassa on murhamysteeri. En kuitenkaan tajunnut, miten iso osa juonta se on, ja että tässä ei ole lainkaan takaumia menneisyyden tapahtumiin oven tuolla puolen. Se oli itselleni isohko pettymyksen kolaus, koska noh... rakastan takaumia. Kaikki on kerrottua, mutta mie oisin halunnut nähdä!
Myös vähemmistöjen representaatio on siinä mielessä selitettyä, että henkilöt keskustelevat itsensä auki. Sateenkaarevuus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat iso osa kirjaa ja sitä on korostettu (luonnollisesti, koska tarve monimuotoisuudelle kirjoissa ollut kymmenisen vuotta sitten enkunkielisen alkuteoksen julkaisun aikoihin varmasti suuri) verrattuna muihin teemoihin, jotka uivat paljon huomaamattomammin keinoin integroituna tarinassa, kuten nähdyksi tuleminen, valittu perhe, tukholma-syndrooma, traumat ja niistä selviytyminen sekä taantuminen.
Vaikka tämä kirja ei ollut niin koukuttava kuin odotin, näen paljon potentiaalia, joten haluan jatkaa seuraavaan osaan, kun se tänä keväänä suomeksi julkaistaan. Tässä voi hyvinkin olla keissi murhabotti nro 2, eli en innostu vielä ekassa osassa, mutta myöhemmin sarja viekin mennessään 🤔
Suosittelen, jos tykkäät:
🕷 synkistä maailmoista
🦠 makaabereista ja oudoista jutuista
🌻 toivonkipinöistä
☕️ pohtia isoja teemoja
📓 Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä (Hertta, 2025 | käännös: Kaisa Ranta | kansi: Samppa Ranta)
#kirjapixelfed #kirjapixel #kirjamastodon #spefikirjallisuus #seananmcguire #ovijokasydämessä