@jjanhone@pixelfed.fi

#sophiajansson, kertoi kirjastaan kahdella kielellä. Ilolla kuuntelin molempia, vaikka kirjan juoni onkin tullut jo muista haastatteluista tutuksi. Lukulistalle menee. Sophia ei ole muuten syntynyt kultalusikka suussaan, sillä hänen alkemisti-isänsä ei onnistunut valmistamaan kultaa.😁

#samuliputro oli oma hurmaava itsensä, ja ainoa esiintyjä, jonka kuulin saavan useat väliaplodit. Hänen esikoisteoksensa kuuntelin jo alkuvuonna, ja ilokseni kuulin, että hänen uransa kirjailijana jatkuu pian.♥️

#kariketonen piti loistavan esityksen itseään turhaan korostamatta. #havaitsehyväksytoista on kuulemma kirjoitettu insinööreille, jotka haluavat konkreettisia vinkkejä stressinhallintaan rakasta itseäsi -hötön sijaan. Tykkäsin minäkin, ja iloitsen siitä, että sain nyt lempikirjaani omistuskirjoituksen.♥️

@vehka veti mahtavan kääntämiskeskustelun. Olin niin samaa mieltä, ei AI voi kääntää kaunokirjoja. (Eihän?) No ainakin voin itse päättää, etten sellaisia kirjoja lue. Oli kiva nähdä Vehka livenä, sainhan nauttia koko kesän hänen tuottamistaan #maaginenkesakisa2025 -elämyksistä.♥️

Nikkisestä jo kirjoitinkin. Suunnittelin ohjelmani paperilehdestä, eikä sunnuntaina mainittu Jiriä. Mutta sattumalta kävelin ohi juuri sopivaan aikaan!😍

#kirjamastodon #kirjamessut #helsinginkirjamessut

#luettua
📙 Samuli Putro: Elämäni miehet

Putro analysoi suhteitaan miehiin, kuten isään, pomoon, tuottajaan ja lapsuudenkaveriin. Suhteissa on kompleksisuutta ja toistuvia käyttäytymismalleja. Mieskertomusten ohessa Putro kertoo myös terapiaprosessistaan.

Kirja on tavallaan terapiakirja, mutta Putron tyyli ei ole tilittävä eikä minäminäkeskeinen, vaikka hän kirjoittaakin paljon omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Kerronta on ilahduttavan tasapainoista ja -puolista, se keskittyy nimenomaan suhteisiin eikä yksilöön. Vaikka joidenkin miesten kanssa on mennyt sukset ristiin, ketään ei mustamaalata, vaan tarinoista välittyy ymmärrys, että ihmisiä tässä ollaan ja kaikilla on heikkoutensa ja huonot hetkensä.

Putro on taitava sanankäyttäjä ja kirja oli tosi miellyttävä lukea. Myös itseironiaa ja kuivaa huumoria pilkahteli tekstissä usein.

Oli jotenkin ihanaa ja kiinnostavaa lukea tällaista miessuhdevatvontaa heteromiehen näkökulmasta ja vielä niin, ettei kirjoittaja ole psykologi tai muu alan ammattilainen, vaan ihan tavallinen mies, joka kuitenkin kokee olevansa vähän altavastaaja maskuliinien joukossa.

Sattumalta kuuntelin heti kirjan lukemisen jälkeen Takakansi-podcastin jakson, jossa Marko Suomi ja Johannes Ekholm puhuvat myös miehistä ja maskuliinisuudesta. Hyvä jakso, suosittelen! https://takakansi.fi/2025/04/11/johannes-ekholm-paahenkilo-aikuistuminen-ja-vastuu/

#kirjamastodon #kirjat #lukeminen #samuliputro #elämänimiehet #takakansipodcast #johannesekholm #markosuomi

Johannes Ekholm – Päähenkilö, aikuistuminen ja vastuu

Johannes Ekholmin kollaasimainen tuotanto on vaikuttava, ja oli ilo päästä vihdoinkin keskustelemaan hänen kanssaan. Kävimme läpi ihan kohta ilmestyvää Päähenkilö -kirjaa, ja monia muitakin tärkeit…

Takakansi-podcast
Muusikko Samuli Putro ui joka päivä ja nyt hän kertoo, miksi. Putro haluaa rakentaa elämänsä rutiinien varaan. Yksi niistä on päivittäinen hetki uimahallissa, jossa saa olla kuin kaikki muut, normaali suomalainen mies. Vapaana ajatuksistaan. https://www.apu.fi/artikkelit/samuli-putro-ui-joka-paiva-nyt-han-kertoo-miksi #uinti #urheilu #liikunta #putro #samuliputro #musiikki #Muusikko
Ui, Putro, ui

Samuli Putro haluaa rakentaa elämänsä rutiinien varaan. Yksi niistä on päivittäinen hetki uimahallissa, jossa saa olla kuin muut, normaali suomalainen mies.

Apu.fi
Nyt mulla on kuulokkeissa Samuli Putron Elämäni miehet. Tämä on kyllä todella hyvä, tekee mieli kuunnella koko ajan. Tämä on niitä kirjoja, joista tekisi mieli jutella ihmisten kanssa ja ihmetellä miten monenlaisia kohtaloita elämässä on. Ihmissuhteet muodostuu tosi erilaisiksi, jos on baarissa jäbien kanssa, tai vaihtoehtoisesti esim kotona lasten kanssa. Tuli myös se olo, että tekee mieli tavata omia tärkeitä ihmisiä! #samuliputro #elämänimiehet #suomirock #kirjamastodon #musiikki #wsoy