Puutarhuri-Pupu on ollut ahkera tänä talvena!

Pihallamme on käynyt talven aikana rusakko tekemässä runsaasti puutarhatöitä. Se on syönyt joitakin pensaita ja perennoja. Oli kiinnostavaa havainnoida, mitkä kasvit ovat kelvanneet ja mitkä eivät.

Pensaista selvä suosikki on ollut siperianvirpiangervo. Ne pupu on järsinyt todella siististi hyvin pieniksi, vaikka olivat kesän jäljiltä todella isot. Sehän sopiikin mainiosti, koska ne meinaavat kasvaa liian isoiksi ahtaassa tilassaan ja pitäisi leikata joka tapauksessa. Onnenpensaissakin oli joitakin syötyjä oksia. Sen sijaan pikkujasmike, hortensiat, pensashanhikki ja kuusama näyttivät olevan koskemattomia.

Perennoista päivänliljat oli herkuteltu maantasaan asti. Talventörröttäjiksi lintuja varten jätetyistä punatähkistä oli myös popsittu kärjistä tähkät, joten ei niistä tainnut linnuille mitään jäädä - eipä ole kyllä lintuja talvella näkynytkään. Muita syötyjä perennoja näytti olevan ainakin väriminttu ja pioni. Todella paljon on kuitenkin perennoja, jotka näyttävät täysin syömättömiltä.

Sehän sopisi hyvin, jos pupu popsisi talven aikana vaikka kaikkien perennojen maanpäälliset osat, niin ei tarvitsisi niitä keväällä itse leikata. Lisäksi pupu näyttää hoitaneen lannoitustyöt erittäin tunnollisesti - erityisesti niiden herkullisten siperianvirpiangervojen juurella.

Kiitos siis pupulle puutarhatöistä, enemmänkin saa kyllä popsia pensaita ja perennoja.

Mutta ethän syö kukkasipuleitamme!

#Rusakko #Pupu #Puutarha #Fedipuutarha #Talvehtiminen
Coca-Cola Final Fantasy VIII Volume 1: PuPu Mini Figure *Open/Complete* – The Plastique Boutique

Related Post: Coca-Cola Final Fantasy Figure List

The Plastique Boutique

Kotia kävellessä syrämessä läikähti ja naamaan levisi leveä hymy, kun keski-ikäinen pariskunta ulkoillutti kahta kania Fredrika Runeberginpuistossa. Olivat aika isoja pupusia; toinen tummanharmaa, toinen valkea mustin merkein. Niin suloisia! (Mulla oli kaneja varhaisteinistä nuoreen aikuisuuteen).

Perään tuli helpotuksen huokaus - onneksi olin itekseni liikenteessä, #riistaviettinen #Laika olisi voinut tehdä tuosta kohtaamisesta kaikkea muuta kuin suloisan!

#kani #kanit #pupu #puput

Laajasalon pupu.

#Pupu #Rusakko