Muok 2.4.: tämä oli siis aprillia.

Pilviboksin infrastruktuuri siirretään kokonaisuudessaan Google Cloud Platformille huhtikuun aikana, alkaen tänään 1.4. Samalla suunnattoman kysynnän vuoksi jokaiselle tulee käyttöön Copilot-assistentti, joka korvaa perinteisen tiedostonimiin perustuvan haun ja vanhanaikaisen graafisen käyttöliittymän.

Tulevan kahden viikon aikana kaikille käyttäjille tulee pakolliseksi henkilöllisyyden vahvistaminen. Tämä tapahtuu lähettämällä voimassaoleva passi postitse Pilviboksille. Passit palautetaan vuoden 2026 marraskuun loppuun mennessä, mikäli ne on saatu käsiteltyä. Huomaathan, että ajo- tai henkilökortti eivät valitettavasti tarjoa tarpeeksi vahvaa tunnistamismahdollisuutta.

#pilviboksi #vapaampiPilvi #embraceAI #reGoogle #paskeentuminen

Hetznerin huhtikuussa voimaan tulevien hinnastonmuutosten takia ei muuteta Pilviboksin hinnoittelua, vaikka sen vaikutus katteeseen onkin valitettavan suuri. Kokonaiskustannukset tulevat nousemaan hieman yli 15%. Vielä pysytään hyvin mustalla, mutta pelivara alkaa olla vähissä alunperinkin pienellä katteella.

Toiminnan ideana on edelleen tarjota myös hinnaltaan realistinen vaihtoehto isoille pilville.

Jos olet arponut Nextcloudiin siirtymistä, kannattaa nyt pistää vaihdetta silmään. Jos nykytrendi jatkuu, uusia korotuksia on todennäköisesti luvassa ehkä vielä tämän vuoden puolella, ja seuraavalla kerralla joudutaan luultavasti seuraamaan mukana.

Lämmöllä AI-kuplan puhkeamista odottaen,
#pilviboksi #VapaampiPilvi #noAI

Nextcloud 33.0.0, tai Hub 26 Winter, julkaistaan ihan näillä näppäimillä.

Niin paljon kuin bugien löytäminen, ilmoittelu ja ehkä jopa korjaaminen kiinnostaisikin, Pilviboksin purkit, mukaanlukien OmaBoksit, pidetään vielä hyvän aikaa nykyisessä major-versiossa.

Versioon 32 päivitettiin syksyllä aikaisessa vaiheessa, koska siinä oli merkittäviä parannuksia E2E-salaukseen. Toistaiseksi uusin versio ei vaikuta sisältävän yhtä tähdellisiä uudistuksia.

Versio 32 saa edelleen bugi- ja turvallisuuspäivityksiä Nextcloud GmbH:lta, viimeisin noin viikko sitten. Iso kiitos siitä! Nämä asennetaan pian julkaisujen jälkeen.

#pilviboksi #vapaampiPilvi #Nextcloud

Yhdistykset! Jos avoimemmat, paikallisemmat vaihtoehdot pilvitiedostoille ovat mielen päällä, nyt siihen olisi hyvä vaihtoehto. Hintakaan ei huimaa päätä, alkaen 75 € / vuosi.

https://pilviboksi.fi/uutisia/2026-02-12-yhdistykset-pois-googlesta/

#pilviboksi #vapaampiPilvi #deGoogle

Yhdistyksille edullisempi vaihtoehto

Yhdistykset pois Googlesta ja Sharepointista!

@jjanhone ei ole mitään tekemistä Microsoftin kanssa. https://pilviboksi.fi/ on ainakin suomalainen Nextcloud-tarjoaja ja täälläkin aktiivinen.

#pilviboksi

pilviboksi.fi

Vapaampi pilvi

@Tuulispaa pilvipalveluksi vahva suositus https://pilviboksi.fi/

#pilviboksi

pilviboksi.fi

Vapaampi pilvi

Samaan syssyyn vielä uusi ohjesivu: Työpöytäsovelluksen käyttöönotto

https://pilviboksi.fi/ohjeet/synkka/

#pilviboksi #vapaampiPilvi

Nextcloud-työpöytäsovelluksen käyttöönotto

Nextcloud-työpöytäsovelluksen käyttöönotto (Windows, Linux)

Yhteystietotsydemeihin on nyt lisätty myös Delta Chat!

Delta Chat on sähköpostiprotokollan päällä pyörivä täysin päästä päähän salattu viestisovellus. Sovellus löytyy useimmille alustoille, ja lukuunottamatta push-ilmoitusten kulkua Googlen palvelimien kautta se on todella lupaava vaihtoehto Signalin ja Matrixin rinnalle yksityisyyttä kunnioittavissa viestimissä.

Samalla tarjolla on nyt avoin chatmail-välityspalvelin osoitteessa https://chatmail.pilviboksi.fi!

Delta Chat -tiliä luodessa, valitse Käytä toista palvelinta -> Skannaa kutsukoodi ja osoita kamera ylläolevassa osoitteessa näkyvään QR-koodiin.

Delta Chat -välityspalvelimet eivät säilytä käyttäjien tunnistetietoja. Push-ilmoitukset eivät myöskään sisällä arkaluontoisia tietoja.

#pilviboksi #vapaampiPilvi #DeltaChat

Hyviä uutisia!

Pilviboksin some vaikenee loppuvuodeksi, ja ensi vuonna keskitytään lähinnä tietopainotteiseen sisältöön. Markkinointihöttö jätetään sitä kaipaaville.

Itsenäisyyspäivän alennuskampanjan hinnasto otetaan pysyvästi käyttöön!

Lue vuodenvaihteen terveiset verkkosivuilta, niiden myötä mukavaa loppuvuotta kaikille!

https://pilviboksi.fi/uutisia/2025-12-23-uutta-vuotta/

#pilviboksi

Vuodenvaihteen uutisia!

Hintamuutos, kiitos vuodesta 2025!

Immich-kokeilu on nyt saatavilla! Otathan yhteyttä jos olet kiinnostunut kokeilemaan, tai on kysymyksiä.

Kokeilujakson (joulu-tammikuu) jälkeisestä hinnoittelusta ei olla vielä ihan varmoja, mutta hinta tulee riippumaan Nextcloud-tilauksen koosta.

Myös loppuvuoden alekampanja jatkuu edelleen vuodenvaihteeseen asti, muista käyttää koodia "boksi2026"!!

- Jarno

#pilviboksi #immich #nextcloud #vapaampiPilvi