Perustuen ei pitänyt muuttaa mitään. Tuossa katselen yhden työttömän rimpuilua, koska perustuki muutti samantien maksupäivää johonkin määräämättömään tulevaisuuteen. Aiemmin päätökset olivat valmiit ja jos teki hakemuksen perjantaina, niin rahat olivat tilillä tiistaina. Nyt näämmä odottavat 5-7 arkipäivää päätöksen tekemistä asiassa, josta on jo päätös, ja maksatus on vasta joskus, eikä siitäkään osata sanoa summia kuin päivä ennen maksatusta. Aiemmin järjestelmä osasi simppelin nettotulolaskun ja maksupäivän samalla sekunnilla.
Kelan aspan mukaan syy on jonot. Siis mitkä jonot? Siellä on tismalleen sama määrä henkilökuntaa, kuin muutama viikko sitten, kun työttömyys, asumistuki ja toimeentulo olivat erikseen. Hakijoiden määrä on myös sama. Ja jos kausityöttömyys muuttaa asioita jotenkin niidenkin asiakkaiden kohdalla, joilla byrokratia oli jo hoidettu, niin paskaakos tuota mitään muuttamatonta muutosta alettiin tekemään toukokuusta.
Plus ei ole UI myöskään kunnossa Kelan sivuilla. Työttömyys siirrettiin yleistukeen, ja sillä hakemuksella kerrotaan työttömyyspäivät. Paitsi että siellä on myös erillinen työttömyyspäiväilmoitus, tosin samalla ohjetekstillä kuin perustuki.
Aika useasti tulee sellanen olo, että Kela tekee itse itselleen ruuhkaa. Yhden luukun taktiikka oli kaunis ajatus, mutta ei se byrokratiaa poistanut, ja teki Kelasta megalomaanisen hirviön, jota kukaan ei pysty enää kontrolloimaan.
Ja vielä yksi kiukuttelun aihe. Aspa ei saa sanoa, että ei tiedä ja onko vielä muuta kysyttävää.
Luojan kiitos minun ei tarvitse riidellä Kelan kanssa. Ainakaan ihan vielä.