Radiokomiteamietintö Revisio 3.03

Naisoletettu juontaja on lyönyt varpaansa keittiön pöydän jalkaan, miesoletettu on puolestaan kolauttanut polvensa sohvapöytään. Sattui kuulemma suoraan siihen hermoon jota kiropraktikko ei millään löydä. Lisäksi jomman kumman villatakki on tarttunut ovenkahvaan ja ilmeisesti miesoletetun kylpytakkia on huljutettu vessanpöntössä, hyh, hyh! Taitaa olla kanava aikuiseen makuun? Ai että! Ai että kaikkee! Sitten käy jostain tunnarista ilmi että tuo on niin sanottu novio, eli uusiouutiskanava josta tulee musiikkia, puhetta, mainoksia ja joskus ästeeteen uutisia.

Suljen radion ja koetan saada äshmarketista mukaan neljä pakettia halpaa mokkaa, mutta mulle annetaan vain kaksi, koska vain kaksi pakettia per asiakas eikä puolisoa - jolle toiset kaksi on selkeästi korvamerkitty – näy. Yleensä näistä selvitään osuuskaupassa puhumalla, mutta ei näköjään tänään, perheellisen on silti pakko yrittää.

Joku pelottava paasi(0) on rähjännyt arkadianmäkeläisessä valiokunnassa, mistä näköjään saadaan revittyä pientä ja suurempaa otsikonpränttiä ja uutista koko päiväksi. Nollia joka lähtöön? Lisäksi valiokunta aiotaan hajottaa kahteen. Kokkarien valiokuntanero lukee runon:

”tehdään jako kahteen
minä menen helsinkiin ja sinä lähdet lahteen”

Naisoletettu demari syyttää valiokunnan ruuhkauttamisesta hallitusta. On tehty liikaa huonoja esityksiä, etteikö hän sanoisi heikkoja.

Televiesiossa (Fernsehen, tuo ylenkaukokatse!) alkaa ehkä jo pian Arkadianmäkeläiset -sarja joka korvaa Rintamäkeläiset. Siihen ensimmäiselle kaudelle tulee erityinen valiokuntajakso.

Jotain mätäähän tossa on, toteaa eräs talousvaikuttaja sosiaalisessa sinisiipimediassa, eli vastedes vaan shitpostauksia.

(Miksei asioista puhuta, niin kuin siitä että se arkadianmäkeläisiä johtava kuunteluoppilashenkilö pohtii ilmeisesti edelleen mitä tehdä ”Tehtaankadun homolle”.)

Luvassa on kuulemma myös uusi keskusteluohjelma sen nylkyperin tilalle jossa persut pohtivat tarkemmin ketkä kaikki ammutaan heti kun valta vaihtuu. Se on sellaista radio- ja televiesiouudistusta nyttemmin kun mainosteeveestä on jo aiemmin saatu oiva tyyppi toimintaa johtamaan.

Koirat haukkuu ja karahvi komiteamietintöpöydässä kulkee?

Nautin aabeeceellä kahvin ja jonkun ihme wienerin tarjoushintaan viisi ja yhdeksänkymmentä äshkorttia vilauttamalla, ja huomaan että tuohon hintaa olisi saanut melkein kaksi pakettia tarjousmokkaa.

Halpaa kuin saippua.

#paasi #nolla #komiea #valiokunta #radio #tv #abc #smarket #tarjous #mokka #kahvi

Ei jesta mikä öykkäri #MartinPaasi on!

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010893514.html

Ja Shitteriin kirjoittanut hirveän uhriutumisvuodatuksen ja jakaa kehuvia vastauksia siihen.

https://xcancel.com/MartinPaasi

Vaan oliko tämä syy, miksi #HallaAho #sote-valiokunnan kokoukseen meni - #media spekuloi ja syytteli taas #Kiuru a, mutta oliko se syy kuitenkin Paasin täysin eduskuntaan sopimaton #käytös?

#Paasi #kokoomus #käytöstavat #öykkäri #politiikka #eduskunta #AinoKaisaPekonen #Pekonen #IlmariNurminen #Nurminen

Kokoomuksen Paasi kertoo tuohtuneensa Sdp:n Nurmiselle: ”Hitto mikä pelle”

Kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi kertoo X:ssä todenneensa Nurmiselle, että ”älä ala panettelemaan tapahtunutta”, kun Nurminen puuttui Paasin käytökseen Aino-Kaisa Pekosta (vas) kohtaan.

Helsingin Sanomat

Ei ihme, jos työt ruuhkautuu. Aineksia animaatiosarjaan Hullu, hullumpi #sotevaliokunta

"Paasi on kokouksissa istunut myös kuulokkeet ja korvatulpat korvillaan siten, että muut valiokunnan jäsenet ovat joutuneet koputtamaan häntä olalle saadakseen hänen huomionsa, kun häneltä on jotain kysytty. Eräänä kokouspäivänä Paasin huomiota ei meinattu saada, koska hän väitetysti katsoi televisiosarjaa tai vastaavaa kuulokkeet korvilla."
#paasi #politiikka

En ole yllättynyt, että #sote-valiokunnassa juuri #MartinPaasi aiheuttaa ongelmia. Oli Suomi-Twitterin populistisimpia talousoikeistoöyhöttäjiä.

"#Paasi muun muassa viime viikolla huusi valiokunnan kokouksessa oppositiolle, että se ei päätä asioista vaan #hallitus, ja käski opposition olemaan hiljaa. Hänen katsottiin myös lähestyneen kokoustauolla Aino-Kaisa Pekosta uhkaavasti."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010892110.html

#Kiuru huomauttanut monet kerrat:

https://demokraatti.fi/kerrasta-pitaisi-jokaisen-aikuisen-uskoa-kiuru-kertoo-huomauttaneensa-paasin-kaytoksesta-monta-kertaa

#kokoomus #politiikka #käytös

Kokoomuksen ryhmän­johtaja Martin Paasin käytöksestä: ”Emme missään tapauksessa hyväksy”

Matias Marttinen katsoo asian olevan loppuunkäsitelty, koska Paasi on ”ymmärtänyt toimineensa väärin ja pahoitellut toimintaansa”.

Helsingin Sanomat

Ylellä artikkeli #eurovaalit vaikutuksista #eduskunta an; ketkä nousevat #europarlamentti in lähtevien #kansanedustajat tilalle.

#Toveri n tilalle nousevan #Paasi n muistan #SuomiTwitter istä varsin ärsyttävänä populistisena ja ilkkuvana provokaattorina.

#Henriksson in tilalle nouseva #Ingo oli aikanaan jossain nuorisojärjestötentissä varsin hyvä, mutta on toisaalta #turkistarhaus puolustaja.

Tietääkö joku jotain muista ns. uusista?

https://yle.fi/a/74-20093077

#politiikka #EU

Katso tästä, ketkä nousevat kansanedustajaksi meppien tilalle Arkadianmäelle

Europarlamentaarikoiksi siirtyvien kansanedustajien tilalle nousee monta uutta kasvoa, mutta joukossa on tuttujakin naamoja.

Yle Uutiset