Anu LahtinenTänään oli HBL:ssä kaksi kiinnostavaa kulttuurijuttua, joissa pohdittiin, miten vanha näytelmä / esitys tehdään ajankohtaiseksi. Referoin ehkä seuraavassa vähän epätasaisesti, mutta harvoin tulee kaksi kulttuuriartikkelia tai mitään artikkelia, jotka näin kiinnostavasti käsittelisivät lehdessä samaa teemaa.
Tove Djupsjöbacka arvioi Kansallisbaletin Gisellen otsikolla "Varför fortsätter man göra klassiker?" ja kehuu Gisellessä tehtyjä modernisointiratkaisuja, muun muassa miestanssijoille annettua tilaa ja äänimaisemassa kuuluvaa Gisellen kärsimystä. Joitakin juonen modernisointeja (itse en innostu 1950-luvun Italiaan siirtämisestä) Djupsjöbacka kritisoi, mutta kokonaisuutena kiittää.
Rakel Similä osuu samaan tematiikkaan kirjoittaessaan siitä, miten näytelmiä "ajantasaistetaan" osin vähän kömpelöin keinoin, esimerkiksi heitetään mukaan joku äskettäinen ajankohtaistapahtuma vähän päälleliimatusti, sen sijaan että ... mitenkähän tuon kääntäisi ... annetaan tilaa suurille ja ajattomille teemoille, jotka esityksessä puhuttelevat ilman keinotekoisia korjailuja?
Similän teksti sopi hyvin sanoittamaan sitä, mikä modernisoinneissa välillä häiritsee. Yhdessä artikkelit tarjosivat poikkeuksellisen virkistävästi havaintoja jostain, mitä en olisi lukematta hahmottanut niin kiinnostavaksi.
Linux ✅
