Janakkalan sanomissa oli tänään uutinen otsikolla "Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa".
Jutussa nostettiin esille sitä, miten luonnon suojelu on mennyt jo aivan överiksi ja kirjoitettiin,
"Onko viimeinenkin puu jätettävä metsään mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi".

Hoidettu tasaikäinen metsä on kaunis ja helppokulkuinen ja parempi kuin tämä ryteikkö ja "Metsien taloudellisen ja virkistyskäytön kannalta liiallinen suojeleminen on suorastaan vaarallisen haitallista."
Näkökanta oli täysin yksilajinen ja järjetön, koska sen yhden tupajumin (joka jutussa mainittiin) häviäminen ympäristöstä käynnistää lumipalloefektin, joka lopulta jyrää myös meidät.

Minulla hieman keitti yli🤯🤬😤
Miten, MITEN kukaan ajatteluun ja empatiaan kykenevä ja ihminen pystyy ajattelemaan ja kirjoittamaan noin?😫
No ei omalla nimellään pystykään, koska hän on vain 😅"Perussuomalaisten Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen"

Edit: Oli jutun lopussa nimikin, jota en tainnut järkytykseltäni vaan huomata.
Pasi Honkanen

#janakkalansanomat #mielipidekirjoitus #luonto #metsatalous #metsienvirkistyskäyttö #luonnonsuojelu #Metso #hämeenmetsät

George Monbiot: -- This case highlights the extreme inequality of the law and its enforcement. "Property" rights - in a lobster - pursued all the way to a police raid & strip searches. But we can do whatever the hell we want to marine wildlife. Take one step back and it all looks mad.

https://theecologist.org/2026/apr/28/i-liberated-lobster-and-got-crushed

#lajikato #elonkehä #luonnonsuojelu #oikeuslaitos #journalismi

I liberated a lobster and got crushed

How common wildlife myths were weaponised to crush a small act of resistance.

The Ecologist

”Poisrajattava alue koostuu Metso-ohjelman ykkösluokkaan soveltuvasta monimuotoisesta metsästä ja niin sanotusta tulvivasta metsästä.”

Mitäs sellaista suojelemaan, yritystoiminnan tulevaisuuden tarpeet tietty ovat tärkeämpiä.

https://yle.fi/a/74-20222614

#VMP #luonnonsuojelu

Kaarinan kaupunginjohtaja asettui Järvelän suojelualueen supistamisen kannalle

Harri Virta ehdottaa hallitukselle alueen supistamista noin 2,5 hehtaarilla. Ympäristölautakunta kannatti laajempaa suojelualuetta.

Yle Uutiset

YK:n ympäristö­johtaja painii päivittäin megaluokan ympäristö­ongelmien parissa ja on silti toiveikas

Suomessa vieraillut, YK:n ympäristö­johtaja Inger Andersen varoittaa Ylen haastattelussa EU:ta ympäristö­lain­säädännöstä vetäytymisestä.

https://yle.fi/a/74-20219252

#Ympäristö #Luonto #Ilmasto #Luonnonsuojelu #Ilmastonmuutos #Tiede #Ulkomaat #Kotimaa

YK:n ympäristöjohtaja varoittaa EU:ta: ”Et voi neuvotella ilmakehän fysiikan kanssa”

Suomessa vieraillut, YK:n ympäristöjohtaja Inger Andersen varoittaa Ylen haastattelussa EU:ta ympäristölainsäädännöstä vetäytymisestä.

Yle Uutiset

Saimaalta löytyi kaksi verkkoa norpan pesintä­alueelta – ne ovat laillisia, koska puolueet eivät pääse sopuun asetuksesta

WWF:n suojelu­koordinaattori löysi kaksi verkkoa verkko­kalastuskielto­alueelta.

https://yle.fi/a/74-20221799

#Luonnonsuojelu #Saimaannorppa #Saimaa #Verkkokalastus #Kotimaa #Eteläkarjala #Eteläsavo

Saimaalta löytyi kaksi verkkoa norpan pesintäalueelta – ne ovat laillisia, koska puolueet eivät pääse sopuun asetuksesta

WWF:n suojelukoordinaattori löysi kaksi verkkoa verkkokalastuskieltoalueelta.

Yle Uutiset

Näin Suomi yrittää pysäyttää luontokadon – katso toimenpiteet eri puolilta Suomea

Metsähallituksen Luontopalveluissa valmistaudutaan vastaamaan EU:n ennallistamisasetuksen vaatimuksiin.

https://yle.fi/a/74-20221457

#Luonnonsuojelu #Luonto #Vesistöt #Luonnonsuojelualueet #Ennallistaminen #Kotimaa #Pohjoispohjanmaa

Näin Suomi yrittää pysäyttää luontokadon – katso toimenpiteet eri puolilta Suomea

EU määrää ennallistamaan 20 prosenttia maa- ja merialueista. Metsähallitus valmistautuu vastaamaan EU:n tavoitteisiin.

Yle Uutiset

RE: https://flipboard.com/@bbcnews/top-stories-hc55lmo2z/-/a-ad7UVGegQ9GtNU9GAP7eEA%3Aa%3A3199692-%2F0

#kerskakulutus #kasinokapitalismi #riisto #konetyönlisäarvo #jätteet #luonnonsuojelu #hyväksikäyttö #saatuttaminen #luontokato
Ompelija, maailman halveksituin ammatti. Miksi?

Vaatteiden valmistusta ei ole vieläkään onnistuttu täysin robotisoimaan. Yhä tarvitaan ihmisiä suunnittelemaan vaatteet, piirtämään kaavojen prototyypit, kuosittelemaan, tekemään koekappaleet valmistamaan ne käsityönä.

Olen nähnyt filmejä automaatiosta, jolla kone ompelee kiinni taskuja yms mutta valtaosa vaatteita ilmeisesti tehdään yhä käsityönä, etenkin vaatteiden ompelu.

Halveksittua työtä jota tehdään epäinhimillisissä olosuhteissa, hikipajoissa yksitoikkoisina vaihetöinä ja alipalkatusti.

Olen itse ompelija, käsityöläinen, kuka kävi vanhanajan pukuompelukoulun, oppi piirtämään kaavoja, kuosittelemaan ja valmistamaan vaatteita.

Mitään arvoa sillä ammattitaidolla ei ole ollut.

Pahimmillaan joku ilmestynyt pyytämään vaatteen valmistusta joku valmisvaatekatalogi kädessään ja vaatimaan että vielä halvemmalla pitäis saada.

Pukuompelijalla pitää olla myös hyvä materiaalituntemus. Vaatteen valmistajan pitää tuntea materiaalien käyttäytyminen. Pitää osata erottaa toisistaan luonnonkuidut, keinokuidut ja muuntokuidut.

Länsimaissa ongelmaksi on tullut se että tekstiilien valmistuksin on siirretty halpuuttamalla sekin kehitysmaadiktatuureihin.

Eipä löydy enää juurikaan kangaskauppojakaan länsimaista.

Itse tilasin kankaita eräästä saksalaisesta kangaskaupasta, nyt sekin on tehnyt konkurssin.

Ompelijoista kuvitellaan että olemme tyhmiä. Naisista kun konservatiivisesti muutenkin ajatellaan helposti että tyhmiä ovat kun yhä synnyttävät, hoivaavat eivätkä vaurastu.

Toiste se on digimultimiljardöörit hierarkian huipulla, sotaisat kilpailuhenkiset, jotka ei suostu maksamaan veroja konetyön lisäarvosta.

Omasta mielestäni se ei ole älykkyyttä, se on ilkeyttä, puhdasta pahuutta.

Tehotuotannolla saastutetaan vain maailmaa, aiheutetaan kärsimystä, täysin turhaa kärsimystä niin ihmisille, eläimille kuin luonnolllekkin.

Olen ompelija, mutta en tyhmä.
Olen myös äiti, sekään ei ole minua tyhmentänyt, päinvastoin.
Ahne en ole, ahneusko on viisauden merkki?

Venäläismedia: Venäjän Laukaansuun öljysataman läheiselle Kurkolanniemen luonnonsuojelualueelle on ajautunut öljyä https://yle.fi/a/74-20221203?origin=rss

#luonto #luonnonsuojelu #luonnonsuojelualue #Venäjä #laukaansuu #ympäristö #fossiilienergia #öljy

Venäläismedia: Venäjän Laukaansuun öljysataman läheiselle Kurkolanniemen luonnonsuojelualueelle on ajautunut öljyä

Venäläisen Fontanka-verkkolehden mukaan vapaaehtoiset ovat jo keräämässä alueella öljyä.

Yle Uutiset

Kaarina suorittaa: suunnitellusta suojelualueesta halutaan nipsaista pieni osa, koska:

”Myös me pidämme luonnonsuojelualueen perustamista tärkeänä. Mutta pieni rajaus, mikä mahdollistaisi tulevaisuudessa yrittäjyyden, olisi mielestäni paikallaan.”

https://yle.fi/a/74-20220684

#luonnonsuojelu

Kaarinan lautakunnat supistaisivat Järvelän suojelualuetta – yrittäjyyden tilantarve ratkaisi

Kaarinan tekninen ja kaupunkikehityslautakunta rajaisivat alueesta pois noin 2,5 hehtaaria varmistaakseen Littoisten hiekkarannan tulevaisuuden palvelutarpeet.

Yle Uutiset

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomiin mielipiteen Lahden luonnonsuojeluohjelmasta. Löytyi tämän päivän näköislehdestä.

Linkki verkkojulkaisuun:

https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/9376947

#lahti #luonnonsuojelu