Röökiaskeissa oli aikoinaan mm. merkinnät "haitallinen" ja "erittäin haitallinen" 🙄 😂 "lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä" 😂
Taas on teepussi avattu. Revisio 3.03
Noin klo 17:50 ehkä joku tätioletettu yleradioyhdessä esittelee presidentinlinnan konekiväärikansallisromanttista musiikkitarjontaa, on jatsii ja kaikkee joo. Talvisota taas. Nariseva ääni radiossa osui korviin lähes pakollisella osulareissulla, pakkasta on sen verran että taidan jättää suosiolla illan juoksulenkin väliin. Kait sitä jo kuusvitosena saa? Vai saako? Mistä sen tietää? No ei yhtään mistään? Miinus kahdeksan, huomenna kääntyy jo plussan puolelle, perkele!
Pilkoin päivällä niitä kuusipuita taas aika kasan, huomenna sama uusiks. Vien puita mökille kun kärry on täynnä. Jostain syystä on sivut vähän makeat. Kirves ei valita, sille sopii kovasin, vaikka juttuseurana sinänsä aika kehno kapistus, mutta voittaa luultavasti kielimallin (AI) hölinät.
Illalla kuppi oolong teetä tai pari, itse asiassa kolme mukillista eli noin 1,2 litraa. Voi olla että lähitunteina hieman kusettaa. Mitähän tämä oolong oikeastaan on? Esimerkiksi patti smith horisee juuri tästä oolongista kirjallisissa teoksissaan. Patti menee paariin, tilaa kiinalaista oolong teetä. Nyt kun mäkin hörisen tästä teestä on syytä tarkentaa että se on musta lohikäärme (”wulong”, tää translitterointi on ihan perseestä, tiedän) teetä, tummanvihreää ja hedelmäistä. Jostain syystä toi enemmänkin englanninkielinen termi oolong on käytössä. En tiedä kannattaako kokeilla, voi jäädä koukkuun. Pu-Ehr. Väitetään terveelliseksi, joten kannattaa tietysti välttää ja mättää vaikka leikkeleitä tai kuolleen eläimen ruumista.
Sarkasmia ei voi välttää kun on nähnyt jonkun äärikristillisen (kd) herkon ”väittelevän” terveyssuosituksista tuubissa. Ja kävelevä kuvatus näköjään säestää saman ylen uutissivulla, puheenjohtaja. Toivottavasti äärikristillisille, kokkareille ja persuille riittää sikaloista tarpeeksi laardia kun on kohta joulu(kin) ja kaikkee.
Onneksi? he eivät huomaa tuottamaansa parodiaa?
#oolongtee #konekivaarikansallisromantiikka #radioyle1 #persu #kokkari #kd #leikkele #laardi
Rauhallisuutta ur-anuksessa. Revisio 3.03
Matkustajat suhtautuvat rauhallisesti. Ai missä? No Vantaalla, siellä on se lentokenttä. En tosin tiedä miksi he ovat rauhallisia, mutta hyvä että ovat. Tätä se on, nylkyajan tsurnalismi! Kerrassaan mukaansa tempaavaa. Ja joku keskivertopersu tahi pari on menossa natsimarsille. Kouvolasta?
Oikeastaan olis selkeämpää jos koko äärioikeisto menis, pääministeriä, äärikristillisiä ja ruotsalaisia myöten, ei tarvis esittää paheksuntaa ”omille”. Siinä maustettu sähkörööki palais kulkeissa hiljalleen.
Valtiovarainministeri hymyilee Ylen uutisissa: ”Mene natsi marsille siitä, mene”. Näkyy vieläkin vituttavan se hävitty sota vaikka Saksan natsien kanssa oltiin kivassa kompuksessa, vähän niinku samalla puolella. Suursaari meni mutta aate säilyi. Nyt sitä edistävät nämä uuden ajan hännikäiset sun muut hännystelijät. Jo sarastaa!
Täytyy edes yrittää.
Mitä?
Ottaa rauhallisesti tää natsiliikehdintä. Niinku noi suomalaiset Vantaan lentokentällä, hiljaista ja nöyrää porukkaa, lehtikin heidät otsikoiden mainitsee.
Kohta on pressan kemut, Uuspahvi ja hänen Puolisonsa (siis edellisen vaimo?) kättelevät niin maan perkeleesti ja puvuissa mainostetaan erilaisia tuotteita. Mr. Marlboroa? Eiku nyt on siivousliinaa ja skrup däddyä, sitten sinne saapuu myös se Mr. Jauheliha ja Mr. Leikkele, lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä. Hyvinvoivan näköistä siivua. Ja tietysti myös niitä vormula-autojen kuskeja.
Ehkä nää Ylen pellet seuraa tarkasti mitä siellä linnassa on tänä vuonna tarjolla? Syödäänkö siellä leikkeleitä ja makkaraa? Saako linnan juhlavieras halpaa pensaa ja tiisseliä? Häh?