#Rasismi luo turvattomuutta. Jokaisella on oikeus kokea olonsa turvalliseksi omassa koulussaan, työpaikassaan, harrastuksissaan sekä muissa arkisissa ympäristöissä.
Puutu rasismiin, ja ole mukana luomassa kaikille turvallisempaa Turkua!
https://punainenristi.typeform.com/navigaattori?typeform-source=www.punainenristi.fi

Turun kaupunki on mukana yhdessä #Kuntaliitto - #Kommunförbundet kanssa tukemassa Suomen Punainen Ristin rasisminvastaista viikkoa tällä viikolla.
#punainenristi #turku

Tunnista & toimi -navigaattori

Tunnista ja toimi -navigaattorissa pääset testaamaan, miten toimisit tilanteissa, joissa on havaittavissa avointa tai tahatonta rasismia, stereotyyppistä ajattelua tai ulkonäön perusteella leimaamista. Kaikki tilanteet pohjautuvat aitoihin kokemuksiin.

En ole ihan vähään aikaan nähnyt näin epärealistista #tutkimus.

#Kuntaliitto on jälleen teettänyt #Kuntalaistutkimus, ja sen mukaan yli 80 % aikoo äänestää tulevissa #kuntavaalit, joissa samalla käydään #aluevaalit.

Olkoonkin, että otos on peräti 10 K, pidän hyvin epärealistisena, että #vaalit, jotka perinteisesti keräävät kaikkein vähiten äänestäjiä, yhtäkkiä olisivat suosituimmat kuin ne suosituimmat, eli #presidentinvaalit.

https://yle.fi/a/74-20112269

#kunnat #kuntapolitiikka #politiikka

Kuntaliiton tutkimus: Yli 80 prosenttia aikoo äänestää kevään kuntavaaleissa

Uutiset nopeasti ja luotettavasti.

Yle Uutiset

"#Kuntaliitto ja #oikeusministeriö ovat päivittäneet ohjeistusta #presidentinvaalit turvalliseen ja sujuvaan toimittamiseen liittyen.

Uuden ohjeistuksen mukaan kuntien on turvallisuusjärjestelyissä otettava huomioon riski vaalitoimituksen väliaikaisesta keskeytymisestä. Väliaikainen keskeytyminen voi aiheutua esimerkiksi tulipalon, vesivahingon, pommiuhkauksen tai vastaavan ylivoimaisen esteen takia."

#presidentinvaalit2024 #politiikka #yhteiskunta #demokratia

https://yle.fi/a/74-20070278

Viranomaiset varautuvat vaalien mahdolliseen häirintään – kunnille suositellaan salaisia varaäänestyspaikkoja

Kuntaliiton ja oikeusministeriön ohjeiden mukaan kuntien on huomioitava riski vaalitoimituksen keskeytymiseen.

Yle Uutiset
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - Konneveden kunta

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) Kunnan hallinnossa tehdään mittavia ja laajoja päätöksiä, ja ne vaikuttavat merkittävästi kuntalaisiin ja kunnan talouteen. Mukaan päätöksentekoon tarvitaan useita erilaisia päätösvaihtoehtoja, jota tulee arvioida etukäteen valmisteluvaiheessa. Näistä päätösvaihtoehdoista poliitikot voivat valita kuntalaisten näkökulmasta parhaan. Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi on kuntien lakisääteinen tehtävä. Konneveden kunta otti päätösten vaikutusten ennakkoarviointi menetelmän käyttöön kunnanhallituksen päätöksellä […]

Konneveden kunta
Kunnilla suuri rooli asukkaittensa hyvinvoinnin edistämisessä, yhdyspintoja palveluissa, hyvinvointialueelle, tavoitteissa & järjestöjen ja muiden toimijoiden työn edistämisessä, @saminiemi #Kuntaliitto #hyte #Tervekunta #yhdyspintatyö #kunnat @tanjatasala
Esimerkkejä ennakkoarviointien toteutuksista - THL

Kunnissa ja maakunnissa tehdään paljon ennakkoarviointeja, joissa tarkastellaan eri ihmisryhmien hyvinvointia. Katso esimerkkejä eri hallintokuntien vaikutusten arvioinneista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

RT @anittakarioja: Rahoitus- ja johtamisfoorumi Vanhassa Satamassa! Aloitetaan makrokuvalla: Maailma myllerryksessä – miten valta jakautuu seuraavan vuosikymmenen aikana? Professori @alexstubb #rafo #fcg #kuntaliitto

🐦🔗: https://n.respublicae.eu/alexstubb/status/1623246372806832128

Alexander Stubb (@alexstubb)

RT @anittakarioja: Rahoitus- ja johtamisfoorumi Vanhassa Satamassa! Aloitetaan makrokuvalla: Maailma myllerryksessä – miten valta jakautuu…

Nitter

Missähän vaiheessa #Mastodon -alustalla nähdään #julkishallinto -organisaatioiden profiileja ja heidän viestintää?

Vaatiinee taustalle viranomais-/edunvalvontatasoisen toimijan (#Valtori, #Kuntaliitto ym.) ylläpitämään instanssia ja julkisektorin #viestintä ammattilaisten laajamittaisempaa tietoisuutta fediverstä.

Ei sillä, että kaipaisin. Organisaatiotaan edustavaa ja persoonallisella tavalla viestivää yksittäistä asiantuntijaa on mukavampi seurata - myös kynnys dialogiin on alhaisempi 🙂