Olen seuraillut suurella huumorilla jo jonkin aikaa operaattorien hinnoittelua eSIM:n käyttöönottoon. Elisa on tunnetusti veloittanut siitä, mutta nyt DNA onnistui vetämään kaikein hienoimman rahastuksen.

Tabletin päivityksen yhteydessä vaihtui perinteinen SIM-kortti eSIM:iin, DNA:n veloitus tästä oli 12€. Kaivelin pitkään DNA:n sivuilta eSIMistä kertovaa osuutta ja missään ei mainittu tällaista hintaa.

#kuluttaja

Olin viime viikolla hoitamassa sairaita lapsenlapsiani (flunssa kummallakin, silmä- ja korvatulehdus toisella). Ja ihan odotetusti olen nyt itse kipeänä. Vaivana lähinnä yskä ja äänen menetys sekä yleinen uupumus.
Kävin kaupassa ostamassa helppoa ja nopeaa ruokaa, sen verran on heikko olo, ettei kokkailut juuri innosta. En yskinyt kaupassa, en puhunut (sattuneesta syystä), enkä koskenut mihinkään ylimääräiseen ja kiersin muut ihmiset kaukaa.) Sorruin ostamaan (vähän alle 7e) kukkasen itselleni. Mutta kun se oli Reilunkaupan ja Rosanauhan, niin jos se keventäisi syntitaakkaa...
Kännykän kotelossa oleva "EI (ihan kaikkeen)" tarra kuvaa tämänhetkistä oloa. Värityskirja värittäminen on ehkä ainoa puuha johon taivun.
#flunssakausi #vähänväsy #tuhlari #kuluttaja #ei #värityskirja #joulutähti #huonekasvi

Onni on uudet eteisen matot ❤️ #kotijuttuja #miehenelämää #pikkuporvarillisuus

#Kuluttaja on siis onnellinen ihminen 🥺 #KognitiivinenDissonanssi

Keitän #tee'tä ja yritän rauhoittua 😬 #Zen

"Kuluttajien vika!", sanoi johtaja, samalla kun käynnisti miljoonia maksavan kuluttajien mielikuvia ja haluja muovaavan mainoskampanjan.

#Ilmastokriisi #Kapitalismi #Markkinointi #Mainonta #Kuluttaja #Konsumerismi

Kuluttaja - lehtikin kaikista maailman lehdistä on nyt tutkinut eurooppalaisia some vaihtoehtoja 🙂

https://kuluttaja.fi/fi/artikkeli/eurooppalaiset-somevaihtoehdot-naihin-palveluihin-paaset-pakoon-jatteja

#kuluttaja #kuluttajalehti

Eurooppalaiset somevaihtoehdot: näihin palveluihin pääset pakoon jättejä

Tiesitkö, että monelle sosiaalisen median jättiläiselle on vaihtoehto myös vanhalla mantereella?

Kuluttaja

Vanha vai uusi?

"... maailmassa heitetään pois joka päivä noin 13 miljoonaa puhelinta. Vaikka laite ei lakkaisi toimimasta, luodaan yhä uusilla versioilla, päivitetyillä ominaisuuksilla ja designilla kuluttajalle tarve vaihtaa uuteen."

#kulutus #kuluttaja

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010866414.html

Kuluttajaa manipuloidaan, pätevä Netflix-dokumentti muistuttaa

Dokumentti Kuluttaja-ansa kertoo, kuinka pitkälle kuluttajan tarpeita manipuloidaan.

Helsingin Sanomat
En ajattele itseäni ensisijaisesti #kuluttaja'na, mutta #postkapitalismi saa välillä ostamaan asioita ihan muuten vain. Nyt kumminkin ostin itselleni ennenaikaiseksi #synttäri-#lahja'ksi #Untuvaa-#lakana'n, #pussilakana'n ja kaksi #tyynyliina'a. Ainakin väitetysti on ainoa, joka oikeasti myös valmistaa tuotteet Suomessa. #Suomi #OstaKotimaista #miehenelämää
”Uudistimme palveluitamme”, alkaa #VR:n #mainos-sähköposti. Mistähän syystä #kuluttaja'n sydän nousee nykyään aina kurkkuun nuo sanat nähdessään? Etukäteen jo tietää, että v*tuiksi menee ja maksaa s**tanasti. Ja että #toimitusjohtaja saa silti muhkeat #bonukset. #postkapitalismi #politiikka #talouselämä
Nextory sulki asiakkaansa ”rajattoman” tilin liiallisen käytön takia

Nextory sulki asiakkaansa tilin liiallisen käytön takia, vaikka asiakkaalla oli palvelussa neljän profiilin unlimited-tilaus.

Kuluttaja
HS "Löytötavarapalvelun johtaja moittii toimintakieltoa". Joskus uutinen ei ole uutinen.
#rahastus #kuluttaja