Tänään on aivoissa pyörinyt nuorten tulevaisuususko, koska ministerin vuosi sitten perustama työryhmä julkaisi tänään toimenpide-ehdotukset uskon palauttamiseksi. Rapsasta on mukavasti uutisoitu, ja omassa nuorisotyö/tutkimuskuplassa myös paljon keskusteltu päivän aikana esim Linkkarissa (jep, yök).

Aiheen pyörittely on kuitenkin aiheuttanut pientä päänvaivaa siinä mielessä, että lähivuosina nuoret ovat toivoneet enemmän tieteellistä sisältöä TikTokiin, ja tätä olen myös pohdiskellut omien jatko-opintojeni tiimoilta. En haluaisi kyseistä alustaa käyttää, vaikka sillä nuorten toiveeseen voisinkin vastata. Alustan käytöstä voisi olla myös sellaista mediakasvatuksellista hyötyä väikkärihommien lisäksi, kun voisi puhua vähän valvontakapitalismista yms.

Oh well, tällaista tämä on, tämä eettisemmän somen kanssa tasapainoilu, kun nuorten maailmassa tutkijana pörräilen. Eettiset ongelmat tulevat tutuiksi 😀
#juhaOpiskelee #juhaTekeeDuunihommia #sosiaalinenMedia

Ja tuli portfolioon toinenkin ensimmäinen, se jo viime viikolla. Niin radikaali artikkelin hylsy, että vanhemmat tutkijat päätyivät vaihtamaan lehteä mieluummin kuin korjaamaan tekstiä toivottuun suuntaan 😀 Olin siis vasta neljäntenä kirjoittajana, et meikältä ei edes kysytty 😀 #juhaOpiskelee #nuorisotutkimus
Tänään muuten julkaistiin ensimmäinen työpaperi, jossa olen ollut mukana kirjoittamassa. Tai no enimmäkseen ajoin tilastoanalyysit paprua varten, mutta kirjoitin vähän myös! #juhaTekeeDuunihommia #JuhaOpiskelee #nuorisotutkimus https://nuorisotutkimus.fi/moniammatillinen-tyo-vahvistaa-kunnassa-tehtavan-nuorisotyon-roolia/
Moniammatillinen työ vahvistaa kunnassa tehtävän nuorisotyön roolia   - Nuorisotutkimus

Yhteiskunnan vaurastuminen ei lohduta nuoria, ellei myös heihin investoida oikeudenmukaista osuutta yhteiskunnan kokonaisvarallisuudesta. Yksi osa panostuksista nuoruuteen on nuorisotyön tukeminen julkisista varoista. Suomessa nuorisotyön rahoitus perustuu sekä valtion avustuksiin että merkittävissä määrin kuntien omaan panostukseen, joka puolestaan on sidoksissa esimerkiksi kunnan yleiseen taloustilanteeseen ja elinvoimaan sekä tehtyihin politiikkavalintoihin, mutta myös nuorisotyön asemaan kunnan sisällä. Nuorisotutkimusseuran...

Nuorisotutkimus

Jaahas, vähän oli liian viileää ulkona täällä isolla kirkolla, etten viitsinyt lähteä keräämään Wandrer-kilsoja. Etenkin, kun katupölyn määrä on käännetty yhteentoista.

Pitäisikö sitä

#nuorisotutkimus #JuhaOpiskelee #suoratoistoKooma #fillaridontti #ruska2026

Kuunnella tieteen filosofian luentoja
57.1%
Lukea jotain jännää nuorisotutkimuksellista
0%
Kaivaa Areenasta yms jotain katsomista
14.3%
Suunnitella Ruska-reittiä
28.6%
Poll ended at .

Ensi viikolla kolme vuorokautta Tampereella. E+-hankkeen tiimoilta seminaarireissu, jossa tuetaan Latviaa suunnittelemaan nuorisotyön opintorakennetta. Suomessa on ollut nuorisoalan koulutusta 80 vuotta, joten on hienoa, että naapuri tulee hakemaan parhaat opit omaan käyttöönsä. Samalla suunnitellaan nuorisotutkimuksen verkostojen rakentamista tänne päin Eurooppaa.

Reissussa tuplaroolissa, eli olen töissä, mutta luulen saavani jotain opintopisteitäkin kerättyä samalla 🤞 #juhaDuunissa #JuhaOpiskelee #nuorisotutkimus

En nyt halua brassailla, mutta mulla on melkein prosentti vaadituista opintopisteistä kasassa! 2/240 🥳

#juhaOpiskelee #nuorisotutkimus

Jaa kohta pitää taas lähteä Helsingin kautta Tampereelle orientaatiopäivään. Noin vuorokausi poissa kotoa, 80€ matkalippuihin ja kahdeksan tuntia julkisissa kahden tunnin orientaation ja ilmaisen lounaan takia. Noh, ilmainen lounas on sentään jotain 😀 Ja sain samalle reissulle sovittua tapaamisen ohjaajan kanssa huomisaamulle, onhan sekin positiivinen juttu.

#JuhaOpiskelee

Tänään olin ensimmäisessä väikkäriseminaarissa. Ihan kiva kuulla muiden esityksiä ja todeta, et en ole ainoa pihalla oleva :)
#JuhaOpiskelee #nuorisotutkimus
Ai niin piti kysymäni. Kiinnostaako (minun mielestä) mielenkiintoiset artikkelit/tutkimukset opintojeni aiheisiin liittyen? Joku lyhyt tl;dr-postaus ja linkki tutkimukseen? Opintojeni aiheisiin kuuluvat siis nuorisotyö ja sen digitalisaatio, nuoret ja vapaa-aika ml digitaaliset ympäristöt ja ehkä vähän nuorisopolitiikkaa. Käytäntöarkkitehtuuriteoriaa unohtamatta. #juhaOpiskelee #nuorisotutkimus
Mikä ettei
100%
Ei jaksa
0%
Ai mikä oli kyselyn tulos?
0%
Poll ended at .

Täytyy myöntää, että tuo Zotero vaikuttaa kyllä ihan näppärältä viittaussoftalta. Löysin sieltä toisella kerralla etsiessäni myös tallennettujen lähteiden muistiinpano-kohdan, niin voin hylätä ajatuksen Obsidianin ja Zoteron yhteiskäytöstä ja kirjoittaa muistiinpanot suoraan samaan paikkaan missä lähteetkin sijaitsevat.

Vaikka tässä ollaan ihan alkumetreillä opintojen suhteen, niin kivasti väikkäriaiheeseen liittyen on kerääntynyt jo satakunta artikkelia yms Zoteron listoille. Ei lopu lukeminen ihan heti kesken etenkään, kun uutta settiä digiin ja nuoriin/nuorisotyöhön/organisaatioihin liittyen puskee ulos jatkuvasti.

#JuhaOpiskelee #nuorisotutkimus #zotero