Olisi tunti aikaa tapettavaksi ennen kuin mennään vanhan työkaverin kanssa katsomaan vielä vanhempaa työk… tai itse asiassa en koskaan ollut kyläilykohteen #työkaveri: hän otti hatkat #yliopisto'sta ennen ensimmäistä pestiäni. Hän ehti opettaa minulle fonetiikan salat jatkokurssista(*) proseminaaritutkielmaan saakka ja aloitti myös graduni ohjaajana, mutta sitten #Bryssel kutsui. Nyt tavataan vuosien jälkeen. #fonetiikka #tiedejuttuja

*) Ei peruskurssista, sen veti sijainen.

P*rseensuti tätä elämää… yksi #GitHub'in #Python-projektini on jatkanut elämäänsä sen jälkeen, kun itse olen töitten takia siirtynyt eteenpäin. Vuonna 2023 eli toissa vuonna on saapunut NELJÄ #PullRequest'iä, joita en ole edes huomannut saati niille mitään tehnyt. Nyt olen jo kloonannut repon #Codeberg'iin ja suunnitellut vanhentavani GitHubin, mutta eihän sitä voi tehdäkään ennen kuin saapunut koodi on käsitelty. Plääh. #atkjuttuja #tiedejuttuja #Praat #fonetiikka

Jaahas, mihin päivään tämän saisi sijoitettua…

Jouduin muinoin hieman tekemisiin fonetiikan kanssa ennen pääaineen vaihtoa ja lähinnä torkuin takapenkissä maanantaiaamujen puoli yhdeksän luennoilla, mutta nyt kiinnostaa, koska tanssia JA khoisankieltä.

Fonet-kieliklubi Tanssiteatteri Erissä toukokuussa:

”Illan aikana kuulemme mielenkiintoisia kertomuksia maailman vanhimmasta kielestä ns. khoisankielestä. Tämä klikkikieleksikin luonnehdittu puhe muodostaa rytmin, johon Sairela ja Soini ovat luoneet kiehtovia tansseja.

Professori Maija Peltolan värikkäiden esitelmien ja ERIn tanssien lomittuessa yleisökin saa kokeilla klikkiäänteiden muodostamista.”

https://eri.fi/fonet/

#khoisan #kieli #fonetiikka #tanssi #TanssiteatteriEri #Turku

Lahjojen aika

Mannermainen rytmiorkesteri Aninkaisten Sävel ja Tanssiteatteri ERI vievät yleisön aikamatkalle 1920-30 lukujen tarttuvien iskusävelmien ja tanssien myötä. Turun taiteiden yössä palataan tanssisaliin, ballroomiin

Aina kiva, kun jokin asia valkenee aiemman tiedon perusteella — kuten että miksi ukrainalaisopiskelijoiden, jotka muuten erottavat a:n ja ä:n toisistaan hyvin, on hyvin helppo kuulla ensimmäisen tavun vokaali a:ksi sanoissa ”täkki” ja ”rätti”! Toisen tavun /i/ sen tekee. #opettaminen #s2 #fonetiikka #vokaaliavaruus #palatalisaatio
#YK:n päivänä pitää aina muistaa, että juuri sinä päivänä vuonna 1992 äänitin radiolähetyksestä aineiston, josta tein #progradu-tutkielmani (joka tosin valmistui vasta 1998). Pitkään osasin tuolloisen päätoimittajan, myöhemmän piispan Jaakko Eleniuksen vajaan 15-minuuttisen puheen ulkoa tutkittuani sitä foneettisella mikrotasolla vuosia. #kotijuttuja #miehenelämää #fonetiikka
#ICPhS2023 on ohi!!! Kiitos #Praha ja järjestäjät, #fonetiikka elää ja porskuttaa. Neljän vuoden kuluttua #ICPhS2027 #Kanada'ssa #victoriauniversity'ssä. #tiedejuttuja
Kvantiteetti (kielitiede) – Wikipedia