#totuus #faktat #psykologia #evoluutio #fiktiot #henkilökohtainen
Kopsasin muualta " Tekstissä mennään henkilökohtaiselle tasolle, mikä on aika vastenmielistä."

Liittyi mihin liittyi, mutta koskettaa itseäni/kirjoituksiani koska pohdiskelen valtavasti itseäni, lapsuusperheen jäseniäni, moni muitakin ihmisiä joilla ollut merkittävä vaikutus siihen miksi/miten minusta tuli minä, tai miksi/miten elämässäni on kasaantunut paljon ongelmia, joille en ole aina mahtanut mitään, tai olen nääntynyt sakinhivutettavana, hyväksikäytettynä, pahoinpideltynä..

Tosi usein mietin että pitäisi kertoa yleisellä tasolla, tai pitäisi kirjoittaa kirja, näytelmä- tai elokuvakäsikirjoitus fiktiivinen, mutta todellisuuspohjalta.

Ikäänkuin kauttarantain kertoa muista ihmisistä, jotka tunnistavat kuitenkin itsensä koska minä olisin kirjoittanut..

Kerran sanoin sisarelleni että jonakin päivänä kirjoitan elämänkerran ja hän hyökkäsi välittömästi sanomalla että niin minäkin!

Siitä olis alkanut kilpalaulanta jossa minä olisin tehnyt fiktioita faktapohjalta ja toinen olis julkaissut minusta herjaavia omia teoksiaan.

Kaikesta huolimatta kummallakin mahdollisuus valehdella tai muistaa toisin, tulkita erilailla, kiistää tapahtumia.

Faktat on faktoja.
Ei totuus pala tulessakaan, se on ja pysyy.

Minä seison tarinoideni takana 100% ja olen valmis jos haastetaan oikeuteen.
En ole elänyt missään rinnakaistodellisuudessa, olen lihaa ja verta. Minussa on ollut paljon mustelmia elämäni aikana ja yritin monta kertaa saada perheen jäseniä puhumaan saman pöydän ääreen ja myös perheterapiaan. Ei onnistunut.

Kun isäni kuoli, kuuntelin epäuskon vallassa ketä ylistettiin, kuka oli se huipputyyppi, se sama henkilö jota oltiin yhdessä lapsena pelätty, sama tyyppi kuka yritti murhata äitimme kirveellä avioeroritelyn tuoksinassa.

Se kirveenjälki löytyy yhä ovenkamanasta.

Onko pakko turvautua fiktioon?

Onhan maailman sivu tehty dokumentteja. Toki siinä dokumentaristi itse itsensä likoon laittaa ja aina jotkut pahoittavat mielensä. Kokevat juoruiluna, mustamaalaamisena, ties mitä.

En ole luonut itsestäni mitään poroporvarillista kulissihahmoa. Minussakin on vikani, mutta Freudkin teki psykoanalyysejä erittäin raadollisesti. Suututti takuulla monia ihmisiä.

Totuus on usein vastenmielinen.

Ei vaan aina jaksa sepustaa jotain aikuisten muumeja..

#tunteet #faktat #totuus #yhteiskunta #muutos #kehitys #evoluutio #kulttuurievoluutio

Kun väittelee yhteiskunnallisista ongelmista ja/tai etsii muunlaista totuutta, ei voi heittäytyä miellyttäjäksi, joka ajattelee vaan sitä ettei kenellekään tulisi paha mieli.

Pahoittelen jo etukäteen kaikkea sitä mielipahaa jota vuokseni jotkut joutuvat kärsimään.

En ole yleensä ilkeä.
Kysehän on siitä että totuus vaan satuttaa usein.
Se on satuttanut itseänikin. Olen polkenut jalkaa, kironnut, itkenyt, mutta en ole hajonnut. Tunteita tulee ja menee.

"Älkää ampuko pianistia"

Miksi @[email protected] metsätalous oy perustelee luonnonmetsien avohakkuita ilamstosyillä vastoin tieteellistä tietoa. Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Sampo Soimakallio sanoo suoraan, että metsän #suojelu ei voi laskea hiilinielua. Asia on juuri päinvastoin. #avohakkuu #faktat

Tutkijan mukaan jotain on käsi...
Tutkijan mukaan jotain on käsitetty pahasti väärin, jos vanhoja metsiä luullaan uhaksi ilmastotavoitteille

Selvitimme, voivatko ilmastotavoitteet kannustaa ennemmin hakkaamaan kuin suojelemaan metsiä. Tutkijan vastaus on selvä: eivät voi.

Yle Uutiset

AAAAH!

Yhdysvaltain keskuspankin johtaja faktatsekkasi Trumpin väitteitä livenä.

https://yle.fi/a/7-10081671

#faktantarkistus #FactChecking #fakta #faktat #JeromePowell #Powell #Dump #Trump #USA #USpol #Yhdysvallat #Fed

Trump och centralbanksordförande Powell gnabbades framför tv-kameror

Presidentens besök till centralbanken blev politisk teater när ordförande Jerome Powell faktagranskade Donald Trump i realtid.

Svenska Yle

Tältä hallitukselta jos leikkaisi yhden pään kasvaisi kaksi persettä tilalle.

#faktat #fucktat #politiikka #hallitus #hallitusalas

Bluesky

Bluesky Social
Aquamanit 🧜‍♂️ on muuten elokuvataiteen huipputeoksia. #Faktat
Bluesky

Bluesky Social

jos jutun lukee niin suosittelen kiinnittämään huomiota vertailukäyriin.

meteorologit käyttää nykyään vertailuajanjaksona tyypillisesti 1991-2020, mikä tarkoittaa jo ajanjaksoa jolloin ilmasto oli jo muuttunut.

se että joku on "keskimääräistä lämpimämpää" tarkoittaa irl "rutosti lämpimämpää kuin esiteollisen ilmaston aikana", "keskimääräinen" vähän lämpimämpää (tai sateisempaa, tai myrskyisempää, tai kuivempaa, jne) ja "keskimääräistä vähemmän" mahdollisesti "normaalia".

😣

#faktat

pärliini!

jos en olis täysin daiju menisin metrolla hotellille, mutta sinne on vissiin jotain 8-10km, mulla on tennarit, reppu ja olkalaukku, mutt oon myös istunu noin 30h joten ainakin alan kävellä.

dösä oli 13:45 tms täällä, piti kai olla 13:30, aivan hyvä.

#faktat

berliinin bussiasema ZOB Masurenalleen ei oo ihan keskustassa, mutta ei ny täysin hornan tuutissakaan. u-bahn asema "kaiserdamm" on sen vieressä (tai siis korttelin päässä)

#noFly #tips 😁

...ny vasta luin ajatuksella jutun ingressin. "rasismin vastainen mielenosoitus".

noup. sievistelyä.

mielenosoitus oli hallituksen vastainen.

"rasistit ulos hallituksesta" tarkoittaa vähintään persuja ulos hallituksesta, ja hallituksen kaatumista ja kaatamista.

tilanteesta ja aikajänteestä riippuen siitä seuraa joko uudet hallitusneuvottelut, tai uudet vaalit.

suomessa yritetään tällä hetkellä kaataa hallitus.

#faktat #MeEmmeVaikene