Otetaan vielä kolmas kuva itselle merkityksellisten #sarjakuva-ruutujen sarjasta ennen iltapäiväteetä.

Voin vilpittömästi sanoa, että vaikka #CarlBarks oli ISO juttu lapsena, #PaulMurry oli minulle vielä isompi. ”Vanhan kaapparin kartano” tuli jatkosarjana #AkuAnkka 13–16/1976 juuri kun olin menossa kouluun.

Kiirastulen kerubit sanovat räyh 😂Yksi niistä sarjakuvaruuduista jotka muistaa jo lapsuudesta #akuankka #päivälainvartijana #kiirastulenkerubit
Portin kolminkertainen kansikuvatyttö. 🥰

#portti #SpekulatiivinenFiktio #AkuAnkka #sarjakuvatutkimus #novellit #fantasia

Oletko kiinnostunut Disney-tutkimuksesta? Tutkitko sattumoisin jotain valtavan Disney-viihdeimperiumin tuotetta tai imperiumia itsessään?

Tällä viikolla blogissa vinkkaan verkostoitumismahdollisuuksista sekä kansainvälisellä tasolla että tulevaisuudessa myös ihan koti-Suomen kontekstissa.

#DisneyTutkimus #Disney #sarjakuvat #sarjakuvatutkimus #AkuAnkka #DisneyTutkijakollektiivi #DisNet

http://ankkatohtorinlokikirja.com/2026/01/18/kansainvalinen-disney-tutkimus/

Kansainvälinen Disney-tutkimus

Olin juuri pistänyt tutkijanurani tauolle, kun kansainvälinen Disney-tutkimus päätti organisoitua. Vuonna 2022 perustettiin DisNet – Disney, Culture and Society Research Network, jonka tehtäv…

Ankkatohtorin lokikirja

1/10 Isänpäivän kunniaksi minulta toivottiin Aku Ankka -aiheinen visailu, ja koska minun visatuotantoarvojen standardi on Tampereen Nörttikulttuurivisa, niin pitihän siihen nähdä vähän vaivaakin. Jaanpa sen siis tänne teillekin, onnea kaikki isät ja isähahmot!

Kysymykset ketjussa ja viimeisenä vastaukset.
#akuankka #disney #visa #isänpäivä

Blogissa tänään kootut raportit kolmesta kivasta kirjailijavierailusta lokakuussa. Spefitapahtuma Lokacon, kirjailijailta Vesangassa ja Helsingin kirjamessut saavat omat huomionsa tässä postauksessa.

#DonRosaKirja #AkuAnkka #tutkijanura #kirjailijavieras #kirjoittaminen #sarjakuvat #sarjakuvatutkimus

http://ankkatohtorinlokikirja.com/2025/11/09/kahdessa-viikossa-kolme-kirjailijatapahtumaa/

Kahdessa viikossa kolme kirjailijatapahtumaa

Lokakuu oli kaiken puolin täynnä tekemistä ja menoa. Vaikka ehdin jopa pitää pienen syysloman, olin silti joka viikonloppu jossain muualla kuin kotona. Loppukuusta minut oli kutsuttu puhumaan sarja…

Ankkatohtorin lokikirja

Tutkijan-/kirjoittajan uralla ehkä parasta sen jälkeen, että on päässyt vastaamaan Hesarissa Lasten tiedekysymykseen: vierailu Lohikäärmeradion podcastissa ja jaksosta tehdyt meemit! 🤩

Olen siis saanut Lohikäärmeradion Instatiliin virallisia meemejä. 😍 Tässä omat lempparini:

#DonRosa #AkuAnkka #DonRosaKirja #LohikäärmeradioPodcast

Jäin myös pohtimaan vertausta Luupäiden ja Ankkalinnan välillä, joka nousi esiin @katjakontturi n Lokacon-luennon yhteydessä. Erittäin sarjakuvamaiset Luupää-hahmot ovat vähän kuin ankat, jotka välillä käyvät seikkailemassa eri myyttisissä maailmoissa ja kohtaavat ihmishahmoja (nappinenillä tai ilman).

Tämä tuli erityisesti mieleen, kun jotenkin vierastin ihastusta valkoisen pikkuotuksen ja ihmisnuoren välillä, mutta samaa on ollut Akulla iät ajat.

#luupäät #akuankka

Huey, Dewey, and Louie - Wikipedia

Lauantaina 18.10. siis Jyväskylän kaupunginkirjastossa Lokacon alkaen klo 10!

Jyväskylän Science Fiction seura 42:n masinoiman ilmaistapahtuman teemana on tänä vuonna sarjakuvat ja elokuvat.

Scifistisiin tunnelmiin päästään myös Ankkalinnan kautta, kun allekirjoittanut esittelee ankkatutkimustaan. Don Rosa -kirjaa saa myös tarjoushintaan!

Tarkempi ohjelma löytyy täältä:
https://www.scifi42.fi/lokacon/lokacon-2025/

#Lokacon #sarjakuvat #ScienceFiction #AkuAnkka

Lokacon 2025

LOKACON 2025 • ANKKALINNASTA KAUKAISIIN GALAKSEIHIN PÄÄTAPAHTUMAN PAIKKA & AIKA Lauantai 18.10.2025 klo 10:00-16:00 Minnansali, Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39-41 MAKSUTON…

Jyväskylän Science Fiction Seura 42 ry.