Roope Lipastin kolumni: Kannustavaa työllisyyspolitiikka voisi soveltaa työttömän sijasta ministeriin

Olisiko tehokkaampaa, jos työttömän sijaan kannustimilla kuritettaisiinkin työpaikkojen luomisessa töpännyttä päättäjää, Lipasti pohdiskelee.

Yle Uutiset

Ulinaa tulee olemaan eritoten suomalaiskonservatiivien parissa, sillä Ykköskolumnissaan #HeikkiHiilamo rohkenee suhtautua varauksellisesti puolustusmenojen kasvattamiseen, Trumpiin ja Suomen ns. #Venäjä-taktiikkaan, jossa toivotaan asioita tapahtuvaksi.

https://yle.fi/a/74-20170677

#turpo #ulpo #Nato #puolustusmenot #asehankinta #asekauppa #politiikka #yhteiskunta #Hiilamo #Venäjä #Yhdysvallat #USA #Trump #Putin #Dump #Ykköskolumni

Heikki Hiilamon kolumni: Näihin neljään kysymykseen on saatava vastaus, ennen kuin alamme syytää rahaa sotimiseen

Haluamme elää itsenäisessä ja turvallisessa maassa. Mutta puolustusinvestoinneilla sitä ei välttämättä taata. Niistä hyötyy lähinnä Yhdysvaltojen aseteollisuus, kirjoittaa Hiilamo.

Yle Uutiset

En ollut kuullutkaan pentujoogasta, kissajoogasta, kanijoogasta tai vuohijoogasta ennen tämän aamun Ykköskolumnia.

Ja vihaan taas vähän enemmän ihmiseläinlajia.

#eläin #eläimet #hyväksikäyttö #kissakahvila #kissakahvilat #jooga #kissat #koirat #kanit #vuohet #Ykköskolumni #tuote #tuotteistaminen

https://yle.fi/a/74-20111902

Mia Röngän kolumni: Eläin ei ole hyvinvointituote

Eläinrakkaille on tarjolla monenlaisia palveluita kissakahviloista koiranpentujoogaan. Viihdehyödykkeenä käytettävä eläin ei kuitenkaan välttämättä voi hyvin, Rönkä kirjoittaa.

Yle Uutiset

Kyllä käy taas #SuomiTwitter issä huuto, kun päivän Ykköskolumnissa arabiankielisen nimen omaava ihminen kritisoi äärioikeiston sananvapauskäsityksiä niin meillä kuin muualla.

#Ykköskolumni #sananvapaus #Trump #Dump #USA #Yhdusvallat #hallitus #sinimustahallitus #politiikka #yhteiskunta #mölystö #öyhöttäjät

https://yle.fi/a/74-20143253

Amani Al-mehsenin kolumni: Ahdasmieliset näkevät maailmasta vain murto-osan, siksi Suomen on puolustettava sananvapautta

Demokratia ei voi toimia niin, että yksi äänekäs joukko sanelee, mitkä sanat ja ajatukset ovat hyväksyttyjä, kirjoittaa Al-mehsen.

Yle Uutiset

Tässä sitä elellään.

Yks ucceli sanoo, että otan Grönlannin, Panaman kanavan, Kanadan, teen Gazan kaistasta lomaparatiisin, palestiinalaiset pois, ja tämä merialue on #Amerikanlahti, ei #Meksikonlahti.

Ja pääasiassa muu maailma vaan levittelee käsiään. Ei ketään, joka iskee nyrkin pöytään ja sanoo: Nyt riittää, kahju!

EDIT: Kas, päivän #Ykköskolumni by @Timo_Stewart liittyy asiaan

https://yle.fi/a/74-20142806

#Dump #Trump #USpol #USA #Yhdysvallat #politiikka #autoritärismi #mielivalta #tyranki

Timo R. Stewartin kolumni: On sama, onko Trump tosissaan vai holtiton – sanoilla on merkitystä

Kun joku ehdottaa etnistä puhdistusta poliittisen ongelman ratkaisuksi, se on vakava asia, vaikkei ehdottaja olisikaan vakavissaan, Stewart kirjoittaa.

Yle Uutiset

Varoitus:

Ylen #Ykköskolumni-vuorossa on tänään #JariEhrnrooth. On aina terve valinta skipata kolumninsa.

EDIT: Jo toinen varoitus. #Hesari antaa palstatilaa ihmisryhmälle, joka ei koskaan saa ääntään kuuluviin: #ValkoisetLihaaSyövätHeteromiehet.

Muistutus: #Klikkaamattomuus on AINA tehokkain mediakritiikin muoto.

Ei se, että jakaa sadattelevin kommentein linkin somessa muiden klikattavaksi.

#Ehrnrooth #mielenrauha #öyhöoikeisto #journalismi #media #mediakritiikki #ÄläKlikkaa #yhteiskunta

Matias Mäkirannan #Ykköskolumni turkistarhauksen tekohengittämisen järjettömyydestä.

Todetaan sen ulkopuolelta, että #Fifur ia on vuodesta 2013 johtanut ex-#kokoomus-kansanedustaja #MarjaTiura.

"Kirjoittaja on Cambridgen yliopiston taloustieteen maisteri, jota mietityttää, milloin turkistarhausta vastustavat suomalaiset alkavat miettiä muunkin eläintuotannon ongelmia."

#turkistarhaus #turkistarhat #eläinrääkkäys #politiikka #lobbaus #eläinoikeudet #eläintenoikeudet

https://yle.fi/a/74-20140769

Matias Mäkirannan kolumni: Turkistarhaus olisi pitänyt jo kieltää – se olisi ollut tarhaajankin etu

Paitsi eläintensuojelun voitto, hallittu turkistarhauksen alasajo olisi ollut hyväksi myös monelle tarhaajalle, Mäkiranta pohtii.

Yle Uutiset

Tovi sitten oli täällä puhetta (mm.) terveydenhuollon sukupuolittuneisuudesta.

Ronja Salmi kirjoittaa Ykköskolumnissaan, miten #naiset on Suomessa - riittävää, mutta olemassa olevaa kivunlievitystä tarjoamatta - opetettu kokemaan kipua kuukautisten, synnytysten, kierukoiden asentamisten ja poistamisten jne. yhteydessä.

#sukupuolittuneisuus #sote #kuukautiset #raskaus #synnytys #kierukka #ehkäisy #tasaarvo #yhteiskunta #RonjaSalmi #Ykköskolumni #terveydenhoito #sote

https://yle.fi/a/74-20139700

Ronja Salmen kolumni: Naiset opetetaan sietämään kipua, mutta muutos on alkanut

Kierukka on kokoaan suurempi asia, jonka ympärille kietoutuu asenteemme naisten kokemaa kipua kohtaan, Salmi kirjoittaa.

Yle Uutiset

#Lukusuositus #Hiilamo n #Ykköskolumni lle

"Tapa, jolla julkisen terveydenhuollon kriisiin suhtaudutaan, pistää epäilemään, että joku suorastaan haluaa systeemin romahtavan.

Kun #hallitus anoi EU:lta :n uusien finanssipolitiikan sääntöjen mukaan talouden sopeutuskauden pidennystä, hallitus ei silti esittänyt armoa #hyvinvointialue ille alijäämien kattamiseen.

Erikoista – sillä Suomen hakeman jatkoajan yhtenä perusteena oli nimenomaan #sote-uudistuksen toteuttaminen."

https://yle.fi/a/74-20125377

Heikki Hiilamon kolumni: Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on todellinen hölmöläisten himmeli

Tapa, jolla julkisen terveydenhuollon kriisiin suhtaudutaan, pistää epäilemään, että joku suorastaan haluaa systeemin romahtavan, Hiilamo pohtii.

Yle Uutiset

#Ykköskolumni ssa taloustieteen maisteri #MatiasMäkiranta kritisoi hallituksen suunnitelmia myydä valtion omaisuutta.

"Hallitukset ovat myyneet valtion omaisuutta, vaikka omaisuuden tuotto-odotus on todennäköisesti ollut korkeampi kuin valtionvelasta maksettava korko."

"Ilman omaisuudestaan saatavia jatkuvia osinkotuloja valtio joutuu leikkaamaan tai verottamaan lisää."

#Mäkiranta #valtionvelka #valtionomaisuus #hallitus #sinimustahallitus #politiikka #talous

https://yle.fi/a/74-20123455

Matias Mäkirannan kolumni: Orpon hallitus toistaa edeltäjiensä virhettä: myy valtion omaisuutta

Valtion omaisuuden myynnillä ja uuden velan ottamisella on kovin vähän eroa, vaikka toisin uskotellaan, Mäkiranta pohtii.

Yle Uutiset