Kuuntelin taas lounastauolla The Rest Is Science -podcastia. Olen kuullut monta kertaa muodossa tai toisessa lauseen "aivot tarvitsevat unta, keho pärjää levolla".

Kun kuuntelin podcast-jakson, minulle jäi aika vahva kuva siitä, että tuo ei ensinnäkään pidä paikkaansa ja tilanne voi olla jopa toisinpäin.

Ihmiset, joilla on perinnöllinen sairaus, joka estää heitä nukkumasta, kirjaimellisesti kuolevat unen puutteeseen. Tutkimusten mukaan tämä tuho syntyy ruoansulatuselimistössä!

Skippaan yksityiskohdat, mutta käytännössä kehossa syntyy väsyneenä ainetta, joka edistää nukahtamista ja poistuu kehosta. Siitä ei normaalisti ole mitään haittaa.

Mutta jos ihminen ei nuku, siitä tulee yliannostus joka alkaa kerryttää ruoansulatuselimistöön "biologista ruostetta" joka halvaannuttaa sen. Tästä syystä sekä sairaudesta kärsivät ihmiset että kokeissa olleet rotat menettivät painoaan ennen kuolemaansa, vaikka saattoivat syödä tuplamäärän ruokaa.

Lopulta se kuona lähtee leviämään muuallekin kehoon ja immuunijärjestelmä reagoi siihen kuten mihin tahansa vieraaseen tunkeutujaan. Tämä selittää sen, miksi tutkimuksissa havaittiin, että koeläinten lämmönsäätely meni sekaisin.

Jos unta ei ole, lopputuloksena on kuolema. Keho kirjaimellisesti kuolee taistelessaan itse kehittämäänsä kuonaa vastaan. Kiehtovaa!

Olen lukenut jonkin verran siitä, kuinka ruoansulatuselimistön ongelmista kärsivillä on helposti univaikeuksia ja päinvastoin. Ne ruokkivat toisiaan. Vaikka siinä ei välttämättä ole kysymys samasta mekanismista, minun on helppo uskoa, että noiden kahden välillä on paljon merkittävämpi yhteys kuin mitä tajuamme. Oma ravintoterapeuttini sanoikin joskus osuvasti, että ruoansulatuselimistö on kehon aivot.

#uni #univaikeudet #unettomuus

Nukkumatti ja yötön yö

Nukkumatilla on ongelma. Ei siinä kaikki, että hänen pitäisi keretä nukuttamaan joka ikinen ihminen yön aikana, mutta mitäs sitten, kun aurinko ei laske lainkaan ja ihmiset eivät vetäydy yöpuulle ajoissa? Vaikka parhaansa yrittää, ei Nukkumatti millään kerkeä kaikkien ihmisten luo ajoissa. Pahantuuliset ja väsyneet yökukkujat eivät naurata Nukkumattiakaan. Nukkumisongelmat ovat lapsiperheissä tuttu ongelma ja varmasti jokunen lastenkirjakin on asiaa käsitellyt. Minna […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/nukkumatti-ja-yoton-yo/

Vai niin. Näin painajaista ja kukun nyt unilääkkeistä huolimatta. Ei kyennyt enää nukkumaan kun heräsin yltäpäältä hiessä ja huutaen. Oli liian pelottavaa. Muita hereillä? #MinttuValvoo #Unettomuus

Varmaan kuolisin unenpuutteeseen, jos tekisin toimistotyötä 8-16. Nyt olen 2-vuorotyötä tekevä kirjastonhoitaja, jolle osui tälle viikolle pelkkiä aamuvuoroja. Arrg. Vielä huominen. On. Vedettävä.

Älkääkä tulko sanomaan, että mene nukkumaan aikaisemmin. Voin kieriskellä sängyssä iltaysistä alkaen ja kenties nukahtaa yhdentoista jälkeen. Jos käy huonommin, olen kieriskellessäni päätynyt ajattelemaan (töitä, maailman tilaa, kaaoksen vallassa olevaa vaatehuonetta) ja hereillä vielä kello yhdeltä.

Miten lapsena vihasinkaan sitä, että piti mennä nukkumaan ajoissa. En vaan nukahtanut, uni lipesi pois kuin saippua. Joten tässä sitä ollaan, seuraavaa aamuherätyksetöntä yötä odottaen.

#arki #kirjastotyö #unettomuus

Kello on vasta 10 lavvantaiaamuna, ja olen jo ehtinyt mm.: lenkittää Laikan, käydä pesulla, ravistella matot, imuroida, pestä koneellisen pyykkiä, laittaa ne pyykit kuivumaan. Ja chillatakin.

Heräsin nähkäätten puoli neljä pissahätään, enkä sitten enää saanut nukuttua. Että lisätään listaan myös se sängyssä kieriskely, kun toivoi kokemuksen tuoman tiedon vastaisesti vielä nukahtavansa uudestaan.

#unettomuus #insomnia #touhujatohina

Uninen, uneton yö

Jokaisessa lapsiperheessä on epäilemättä tuttua, miten vaikeaa unille käyminen voi olla. Sitä tämäkin kirja käsittelee. Pauliina epäilee, että äidin kello on rikki ja sen viisarit kulkevat liian nopeasti. Eihän mitenkään voi olla nukkumaanmenoaika, leikit olivat niin kesken! “Kyllä uni pian tulee”, äiti lupaa, mutta ei sitten kuitenkaan jää Pauliinan seuraksi odottamaan unta.

Niinpä Pauliina pistää leikiksi, eikä rauhoitu ensinkään nukkumaan. Äiti lupaa, että […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/uninen-uneton-yo/

Silmä ei sulkeudu
kello lyö yön hiljaisuudessa —
ajatus valvoo

#valvominen #unettomuus

Unettomat kertovat, miltä heistä tuntuu suden hetkellä  – ”Kello kolme on yhtä vauhkosilmäistä katonrajaan tuijottamista, eläimen mykkää kauhua”

Valvominen saa ajatukset sinkoilemaan kuin uhatut kissat. Yövartiossa-esseekokoelma kuvaa yksinäisiä tunteja, joina ”kyky rationaaliseen ajatteluun on vähäinen”.

Kaamos

Kaamos on taitava esikoisteos ja samalla uuden dekkarisarjan avaus; sen päähenkilö on Lapista, tarkemmin sanottuna Inarista, lähtöisin oleva helsinkiläistynyt rikostutkija Mikkal Moilanen. Mikkalin ryhmän tutkittavaksi tulee nuoren naisen murha; koiranulkoiluttaja, kukapa muukaan, on löytänyt metsästä Anna Koskelaisen viillellyn ja pahoinpidellyn ruumiin. Poliisien tutkimustyö tuottaa melko pian tulosta, ja veritekoon löydetään peräti kaksi mahdollista tekijää: Annan […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kaamos/

Kaamos (Joel Kangas) | Kirjavinkit

Arvostelu Joel Kankaan kirjasta Kaamos, joka avaa uuden sarjan inarilaislähtöisestä rikostutkija Mikkal Moilasesta.

Kirjavinkit