Turkistarhaus Suomessa | Oikeutta eläimille

Oikeutta eläimille -yhdistys on julkaissut kuvia ja videoita yli sadalta suomalaiselta turkistarhalta – yli 10 % maamme turkistarhoista. Ahtaat häkit, virikkeettömyys, silmätulehdukset, ienongelmat ja vammautuneet eläimet ovat arkipäivää tarhoilla. Viime vuosina yhdistyksen julkaisemat kuvat ylijalostetuista "hirviö"ketuista sekä "kannibaali"minkeistä ovat levinneet tiedotusvälineisiin ympäri maailman.

2/2 KORJAAN:

Tai siis toki tehtiin - vaikkakin ei siten, kuten olisi pitänyt:

Suomessa esim. koronarokotettiin turkistarhoilla eläviä eläinrääkkäyksen uhreja, että kuolevaa alaa saadaan kituutettua #SinunVerorahoillasi vielä vain pidempi-ikäiseksi.

#hanta #hantavirus #zoonoosi #zoonoosit #korona #koronapandemia #tartuntataudit #eläintehtaat #lihateollisuus #maitoteollisuus #lihansyönti #ruoka #sairaus #sairaudet #virus #virukset #turkistarhaus #eläinrääkkäys

Tämä 60 000 minkin tarha toimii nyt viimeisiä vuosiaan – Puolan päätös jättää Suomen pieneen vähemmistöön

Vierailimme Puolassa keskisuurella minkkitarhalla. Joulukuussa tehdyn päätöksen mukaan ala loppuu viimeistään kahdeksassa vuodessa.

Yle Uutiset

Lukusuositus: "Turkiseläinten vapauttamisen vuosikymmenet" Olli Mäkelä & Salla Mäkelä (2026)

#eläinoikeudet #turkistarhaus #kirja #kirjat #kirjaMasto #kirjaMastodon

Broilereista, kanoista, possuista ja Fur Free Europe -kansalaisaloitteesta | Animalia-media

Eläinoikeuspodcastin jaksossa Tiina päivittää ajankohtaiset kuulumiset broilereihin, munijakanoihin, possuihin ja turkiseläimiin liittyen.

Animalia-media

Tiukentuvat hyvinvointivaatimukset aiheuttavat turkiselinkeinolle satojen miljoonien eurojen lisämaksun – jääkö lasku veronmaksajien maksettavaksi? https://sey.fi/tiukentuvat-hyvinvointivaatimukset-aiheuttavat-turkiselinkeinolle-satojen-miljoonien-eurojen-lisamaksun-jaako-lasku-veronmaksajien-maksettavaksi/

#eläinoikeudet #turkistarhaus #politiikka

Tiukentuvat hyvinvointivaatimukset aiheuttavat turkiselinkeinolle lisämaksun

Tiukentuvat hyvinvointivaatimukset aiheuttavat turkiselinkeinolle satojen miljoonien eurojen lisämaksun – jääkö lasku veronmaksajien maksettavaksi?

SEY Suomen eläinsuojelu

Yritin pukea ylleni perintöturkin, mutta tunsin vain kuolleen eläimen ruhon https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011874499.html

#eläinoikeudet #turkistarhaus

Yritin pukea ylleni perintö­turkin, mutta tunsin vain kuolleen eläimen ruhon

Siinä missä nuorempi sukupolvi näkee vintagea ja röyhkeää glamouria, vanhemmat muistavat häkkieläimet ja eläinoikeusmarssit.

Helsingin Sanomat
Uusi EU-kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa turkistarhauksen täyskieltoa - Animalia

Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa turkistarhauksen kieltämistä sekä EU:ssa että Suomessa.

Animalia
EU-komissio tavannut vain turkisalan edustajia – järjestöt kantelivat Euroopan oikeusasiamiehelle   - Animalia

Eläinjärjestöt ovat kannelleet Euroopan oikeusasiamiehelle, sillä komissio on tavannut vain turkisalan edustajia käsitellessään turkiskieltoa. 

Animalia
Animalia ja muut järjestöt vetoavat komissioon turkistarhauskiellon puolesta - Animalia

Animalia, Oikeutta eläimille ja SEY Suomen eläinsuojelu lähettivät kaikille EU-komissaareille kirjeen, jossa vaaditaan turkistarhauksen kieltämistä.

Animalia