Petteri Järvinen: -- 112 Suomi kehitettiin (nimensä mukaisesti) hätänumeroon soittavien paikantamiseen. Vaaratiedotteet lisättiin myöhemmin, kun haluttiin päästä halvalla. (Nykyisin hätäsoiton paikannus onnistuu ilman sovellustakin.)
Petteri Järvinen: -- 112 Suomi kehitettiin (nimensä mukaisesti) hätänumeroon soittavien paikantamiseen. Vaaratiedotteet lisättiin myöhemmin, kun haluttiin päästä halvalla. (Nykyisin hätäsoiton paikannus onnistuu ilman sovellustakin.)
Kolme väitettä velkajarrusta, ja miten niillä johdetaan meitä harhaan
Velkajarrusopu näyttää olevan kiihtyvällä tahdilla murtumassa. Sekä demarit että vihreät järjestävät puoluekokouksensa tulevana viikonloppuna, ja molemmissa kokouksissa tullaan käsittelemään aloitetta, jossa vaaditaan puolueen irtautumista velkajarrusta. Demareissa velkajarrukapinan etunenässä häärii väistyvä varapuheenjohtaja Matias Mäkynen. Hän on puoluekokouksen alla julkaissut oman "manifestinsa", jossa hän peräänkuuluttaa puolueeltaan sitoutumista velkajarrun […]Elämää valvontayhteiskunnassa. Jokaisella on nykyään Rover taskussa. Näkymättömät kahleet. Markkinauskovaisuus, ekonomismi ja alustatalous. CEO on kuin No2.
#tietotekniikka #talouskuri #valvonta #markkinatalous #shokkiterapia
EU, perussuomalaiset ja suomalaisten vapaus
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoi viikonloppuna puoluetapahtumassa avautuneensa EU:n todellisesta luonteesta. Vasta Brysselissä työskentely on osoittanut hänelle kuinka syvälle EU on mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä. EU on hänen mukaansa hirviö, kuolemansuudelma, laillistettu ryöstöunioni. Samaan aikaan sama puolue hallituksessa vetoaa IMF:n suosituksiin opposition hiljentämiseen, toteuttaa EU:n finanssipoliittisten sääntöjen mukaista […]https://www.vasemmistonyt.fi/2026/05/12/eu-perussuomalaiset-ja-suomalaisten-vapaus/
Sano jyrkkä ei dystopiavaaleille
Politiikan tutkija Jenni Karimäki ennakoi Demokraatin haastattelussa, että ensi vuoden eduskuntavaalit tulevat olemaan "dystopiavaalit", jossa "talouskehys rajoittaa poliittista liikkumatilaa niin voimakkaasti, että positiivisia avauksia on vaikea rakentaa uskottavasti". Tässä kohtaa pitäisi hälytyskellojen alkaa soida monellakin suunnalla. Mitä se kertoo demokratiamme tilasta, jos mikä tahansa avaus, joka pyrkii kehittämään yhteiskuntaa parempaan suuntaan, leimataan […]https://www.vasemmistonyt.fi/2026/05/11/sano-jyrkka-ei-dystopiavaaleille/
HS ja Kreikan tie
Helsingin Sanomat julkaisi tänään pitkän reportaasin Kreikasta. Se on hyvin kirjoitettu, kauniisti kuvattu, ja se kertoo oikeastaan enemmän suomalaisesta talousjournalismista kuin Kreikasta. Jutun nimi on "Kreikan tie." Kehys on selvä jo otsikosta: Suomi on matkalla johonkin, ja se jokin on Kreikka. Velka, kriisi, ankara kuuri -- ja sitten ehkä toipuminen, jos käyttäydytään kunnolla. Ongelma on se, että jutun omat haastateltavat eivät usko tähän tarinaan. Kreikan […]Itseään toteuttavan ennusteen voi myös katkaista
Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari arvioi tällä viikolla MTV:n haastattelussa, että hyvinvointivaltio ei ole enää suomalaisten puolueiden yhteinen projekti. Se on jakautunut poliittisiksi blokeiksi — toisella puolella talouden kestävyys, toisella sosiaaliset oikeudet. Tämä on iso muutos. Aiemminkin puolueet erosivat toisistaan painotuksissa, mutta puhalsivat karkeasti ottaen samaan suuntaan. Nyt ei enää. Saari nostaa esiin myös jotain rakenteellisesti vakavaa: […]https://www.vasemmistonyt.fi/2026/05/07/itseaan-toteuttavan-ennusteen-voi-myos-katkaista/
Vielä on aikaa lopettaa velkajarruteatteri
Eduskunnan finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä, eli niin sanottu velkajarrutyöryhmä, asetti helmikuussa seuraavan vaalikauden alustavaksi julkisen talouden sopeuttamistavoitteeksi noin 8–11 miljardia euroa. Tavoite koskee nettosopeutusta, eli siinä ei huomioida mahdollisten kasvutoimien dynaamisia vaikutuksia, vaan se on toteutettava kokonaisuudessaan menoleikkauksilla ja veronkiristyksillä. Nykyinen Orpon hallitus on sopeuttamassa nettona arviolta noin 3–4 miljardia […]https://www.vasemmistonyt.fi/2026/04/22/viela-on-aikaa-lopettaa-velkajarruteatteri/
"Espanjan esimerkki osoittaa, miten ihmisten ostovoiman ja työehtojen parantaminen ovat hyväksi taloudelle. Purra ja kumppanit taas osoittavat, miten helppoa kansantalous on hyydyttää surkealla politiikalla."
https://www.ku.fi/artikkeli/5446154-nyt-jyrahti-li-andersson-hyva-esimerkki-purran-ylimielisyydesta
#Politiikka #Talouspolitiikka #Talouskuri #Velkapopulismi #OrponHallitus #SinimustaHallitus
Nyt se on tutkittu: talouskuripolitiikka johtaa suoraan äärioikeiston kannatuksen kasvuun. Ei ihme, että persuista on tullut talouskurin intomielisiä kannattajia.
#Politiikka #Talouskuri #Kurjistaminen #Äärioikeisto #Tutkimus