Hyvää kevätpäiväntasausta!

Myös Manalassassa vietetään vuodenaikojen kunniaksi vuotuisjuhlia. Kevätpäivänjuhla on maan ja hedelmällisyyden jumalatar Naolan juhla, ja siten Maankutsujan Trinalle aivan erityisen tärkeä juhla.

Cadenin temppelin kuusitoista papitarta sekä ylipapitar pitävät läheisessä Loinasmetsässä juhlaseremonian, joka on varsin yksinkertainen eikä kovinkaan suosittu, paitsi Naolan merkkiä kantavien parissa.

Naolan merkkiä ranteessaan kantavat saavat keväästä omanlaistaan voimaa. Asiat näyttäytyivät valoisammilta ja kaikki järjestyy.

Tai sitten ei.

#lakertasarja #kirjamastodon #kirjafedi #osuuskumma

Multa on kyselty, että mistä Maankutsujaa saa.

Maankutsujaa saa parhaiten Osuuskumman omasta verkkokaupasta. Jos tilaa sieltä, saa halutessaan signeerauksenkin 🥰

Toiseksi parhaiten, mutta kaikkein edullisimmin, saa kirjatapahtumista, joissa Osuuskumma on. Pyrimme osallistumaan mahdollisimman moneen isompaan kirjatapahtumaan ympäri Suomen. Varsin varmasti meidät löytää aina Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Tampereen kirjamessuilta, sekä tietysti Finnconista, joka järjestetään tänä vuonna Turussa. Kannattaa ottaa @Osuuskumma somet seurantaan!

Maankutsujaa saa tilattua myös ainakin Adlibriksestä ja Booky.fi-kirjakaupasta. Myös Suomalaisen kirjakaupan kautta saa tilattua. Sain eilen korvanappiini tiedon, että Mikkelin SK:ssa oli nähty Maankutsujaa ihan hyllyssäkin 🥹 Noin normaalisti sitä ei myymälöistä saa.

Joten jos kirjaston varausjono alkaa ahdistaa, niin ei muuta kuin tilaten! Kiitän lämpimästi jo näin etukäteen 💚

Laitan tähän vielä tämän hienon kuvamainokseni ihan siitä silkasta riemusta, että olen opetellut tekemään näitä ihan itse ja tästä tuli kiva 😅

Edit: Linkki Osuuskumman verkkokauppaan unohtui:
https://holvi.com/shop/osuuskumma/product/3daa4717ff8f338096c80bb6f37a68b2/

#kirjamastodon #lakertasarja #osuuskumma

Kirjani Nurkka on saatavilla! Se on tilattavissa Osuuskumman verkkokaupasta osuuskumma.fi/kauppa. Kirjaa saa myös useista tapahtumista kuten Spefistisiltä kirjamessuilta Pasilan kirjastosta 14.3. ja KauhuConista Rikhardinkadun kirjastosta (Hki) 11.-12.4.2026. Tulossa pikapuoliin myös lainattavaksi kirjastoista.
#kirjamastodon #kirjat2026 #osuuskumma
Ennakkotilausherkkuja tänään postissa! #Maankutsuja #Lakerta #HannaMorre #Osuuskumma

Happy mail, jee mikä postipäivä! Kirjan mukana tuli suklaata, kirjanmerkki ja omistuskirjoitus 🤩 Kiitos @hannamorre 💚

Ainoa mitä en löytänyt paketista oli lukuaika, se pitää kaivaa jostain muualta..

#lukeminen #kirjamastodon #maankutsuja #osuuskumma

💀 Kirjani Nurkka ilmestyy 31.3.2026. Se on saatavana Osuuskumma-kustannuksen verkkokaupasta lähempänä julkaisuajankohtaa. Sitä saa myös useista kirjallisuustapahtumista vuoden mittaan.

📖 Työmarkkinoiden epävarmuudessa sinnittelevä nainen löytää valokuvan ja alkaa selvittää Amerikan siirtolaisen tarinaa. Kiinnostus yltyy pakkomielteeksi ja saa esiin pahantahtoisia kaikuja menneisyydestä. Mitä nousee nurkista?

Kansikuva: J. S. Meresmaa

#kirjamastodon #osuuskumma

📢 Maankutsuja (Lakerta 1) on lähtenyt painoon!
KÄÄK! Toivotan hyvää matkaa ja myötätuulta... 🥹

Se on nyt sitten siinä ❤️ Seuraavaksi se on TEIDÄN! Toivottavasti viihdytte Trinan, Lugaidin, Ianin ja monien muiden seurassa.

Maankutsujan virallinen ilmestymispäivä on 1. maaliskuuta.

On tää kyllä... ❤️

#lakertasarja #osuuskumma #kirjamastodon

Joulun sijaan meillä juhlitaan tänään. Siksi minulla on teillekin jotain 🥰

Hyvää talvipäivänseisauksen juhlaa!

#maankutsuja #lakertasarja #osuuskumma #kirjamastodon

Ahem. Seuraa kaupallinen tiedote ☝️

Romantasiasarja Lakertan ensimmäisestä osasta on nyt ennakkokamppis vuoden loppuun. Maankutsuja ilmestyy maaliskuussa 2026.

Allekirjoittanut olisi kovin ilahtunut, jos tämä aikuisille lukijoille suunnattu opus kiehtoo 22 euron panoksen verran.

Näillä näkymin tästä ei ole tulossa äänikirjaa.

Kiitos 💚

EDIT: Yleisön pyynnöstä vielä aiemmin julkaisemani lukunäyte!
https://www.hannamorre.fi/l/lukunayte-maankutsujasta-lakerta-1/

#kirjamastodon #lakertasarja #osuuskumma

https://holvi.com/shop/osuuskumma/product/3daa4717ff8f338096c80bb6f37a68b2/

Lukunäyte Maankutsujasta (Lakerta 1) :: Hanna Morre

Itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjoilen etukäteismaistiaisen maaliskuussa 2026 ilmestyvästä Lakerta-sarjan 1. osasta Maankutsuja. Osuuskummalla on siitä nyt myös ennakkokampanja, jossa kirjan saa tilata varsin edulliseen hintaan TÄÄLTÄ.

Hanna Morre
Tilasin itselleni joulukalenteriksi Tarja Sipiläisen Joulu on ovela - oletko valmis? 24 kummaa joulutarinaa. Tämä on paras kalenterini evö 🤩 Maistiaisiksi 1.12.
#osuuskumma #tarjasipilainen