Mainos / e-kirja saatu arvostelukappaleena @[email protected]

✨️ Kirja-arvostelu ✨️
*ei spoilereita*

𝗠𝗮𝗮𝗻𝗸𝘂𝘁𝘀𝘂𝗷𝗮 - 𝗛𝗮𝗻𝗻𝗮 𝗠𝗼𝗿𝗿𝗲

🍃 Cadenin kaupungin köyhistä Kortteleista kotoisin oleva Trina työskentelee kirjapuodissa ja auttaa naapureitaan maan jumalatar Naolalta saamillaan voimilla. Lugaid Braonin, Tareenan lääninruhtinaan perillinen, on luovuttanut kauan sitten kadonneen veljensä etsintöjen suhteen ja palannut Cadeniin aviotuakseen lady Maryann Do'chartan kanssa. 🍃

Tämän kirjan lukemista odotin ja odotuksethan täyttyivät! Aitoa romantasiaa, jossa rakkausjuoni on selvästi pääjuoni ja maailman pelastaminen sivuroolissa. Tästä huolimatta maailmanrakennus on rikasta ja runsasta tavalla, joka sai tuntemaan olevansa itsekin läsnä puodissa ja kaupungilla.

Juoni onnistui yllättämään käänteillään ja pidin siitä, miten parisuhteen kompastuskivet on toteutettu. Ei puhettakaan väkisin väännetyistä väärinymmärryksistä, vaan ristiriidat ovat todella aitoja ja realistisia, ja siten myös sielun pintaa riipaisevia.

Erään hahmon traumojen olisin suonut näkyvän vieläkin enemmän siinä, miten menneet kokemukset vaikuttavat intiimiin kanssakäymiseen, mutta mitään muuta en jäänyt kaipailemaan. Trinan hahmon kasvunkaari on hieno!

Viihdyttävää, tunteita herättävää ja kerrassaan mainiota kotimaista romantasiaa ✨️

Suosittelen, jos tykkäät:
🌱 luontotaikuudesta
🦋 katoavaisista onnen hetkistä
💍 aikuisista romanssien päähenkilöistä

📓 Hanna Morre: Maankutsuja (Osuuskumma, 2026 | kansi: Maria Carole)

#kirjapixelfed #kirjapixel #kirjamastodon #romantasia #hannamorre #maankutsuja
@[email protected]
Ennakkotilausherkkuja tänään postissa! #Maankutsuja #Lakerta #HannaMorre #Osuuskumma

Happy mail, jee mikä postipäivä! Kirjan mukana tuli suklaata, kirjanmerkki ja omistuskirjoitus 🤩 Kiitos @hannamorre 💚

Ainoa mitä en löytänyt paketista oli lukuaika, se pitää kaivaa jostain muualta..

#lukeminen #kirjamastodon #maankutsuja #osuuskumma

Hädässä – ja rakkaudessa – ystävä tunnetaan. Manalassan maailman jumalat ovat siunanneet Maankutsujan Lugaidia hyvällä ystävällä. Toisinaan ystävien, kuten Cynanin tässä, tehtävänä on esittää kipeitäkin kysymyksiä.
Toivon, että jokaisella olisi elämässään sellainen ystävä kuin Cynan on Lugaidille.

Hyvää ystävänpäivää!

#kirjamastodon #maankutsuja #lakertasarja

Joulun sijaan meillä juhlitaan tänään. Siksi minulla on teillekin jotain 🥰

Hyvää talvipäivänseisauksen juhlaa!

#maankutsuja #lakertasarja #osuuskumma #kirjamastodon

Maankutsuja nyt ennakkotilattavissa!

Adlibris ja Booky ovat lisänneet Maankutsujan valikoimiinsa, joten jo nyt voit varmistaa, että saat omasi.

Maankutsuja löytyy myös Goodreadsista lisättäväksi siihen loputtoman suureen TBR-pinoon 🤭

Edellä mainituista paikoista löytyy myös koko esittelyteksti siitä mitä on luvassa.

#maankutsuja #lakertasarja #osuuskumma

Kuinka epäilyttävää on jos ei vielä kuudennellakaan editointikierroksella ole kyllästynyt omaan kässäriinsä? 👀

#kirjoittaminen #kirjailijanelämää #Lakerta #maankutsuja

Hiphei! Kustantamoni @Osuuskumma on laskeutunut Fediversumiin tiettävästi ensimmäisenä kotimaisena kirjakustantamona.

Olen ylpeä Osuuskumman jäsen. Teemme omaleimaista ja korkeatasoista spekulatiivista fiktiota aikuisille ja nuorille aikuisille.

Ensi vuonna ilmestyvä aikuisille suunnattu romantasiasarjani Lakerta putkahtaa ilmoille juuri kummalinnun siipien suojista. Viime päivät ovatkin kuluneet tiiviisti sarjan ensimmäisen osan, Maankutsujan, editoinnissa. Sarjan toisen osan ensimmäinen versio on jo kustannustoimittajien tiukan suurennuslasin alla, mutta juuri tähän toiseen osaan liittyvä novelli ilmestyi juuri Pinnan alla -antologiassa. Antologiaa on saatavilla heti viikonloppuna Kauhucon-tapahtumassa (Rkihardinkadun kirjasto, Helsinki). Jos siellä oleva Okeanoksen aarre -novellini osuu makuhermoon, niin Lakerta-sarja maistuu varmasti myös 💙

#kirjat #kirjamastodon #osuuskumma #Lakerta #maankutsuja #kirjailijanelamaa #kirjoittaminen

Earth Hourin kunniaksi...

Arvoisa yleisö... Lakerta-sarjan ensimmäinen osa on nimeltään...
...
MAANKUTSUJA

Kansainvälistä Earth Houria vietetään osoittaaksemme huolta ilmastonmuutoksesta.
Lakerta-sarja ei käsittele ilmastonmuutosta suoraan, mutta rakkaus luontoon ja luonto ylipäätään on keskeisessä roolissa.

Maankutsujassa oleellisin neljästä jumalasta on maan ja hedelmällisyyden jumalatar Naola. Metsät, viljelysmaat, lisääntyminen... Näihin liittyvät asiat ovat nimenomaan Naolan halussa. Maa-elementin merkitsemät ihmiset ovat usein rauhallisia ja harkitsevia jalat maassa -tyyppejä. Kääntöpuolena toki voi olla tietynlaista jääräpäisyyttä ja paikoilleen juurtumista vähän liiankin kanssa. He ovat usein myös taitavia viljelijöitä, marjastajia ja sienestäjiä. He ovat myös hedelmällistä porukkaa; jos perheessä on lapsia enemmän kuin viisi, voi olla varma että ainakin toinen vanhemmista on maan merkitsemä. Lapsentekoon liittyvissä haasteissa Naolan papittaret ja papit ovat suureksi avuksi (jos on maksukykyä). Huhujen mukaan Naolan nimissä lausutut lemmenloitsut ovat kovin hyödyllisiä, mutta ehkäpä se on vähän huuhaata kumminkin. Myös lemmen huolissa Naolan papittaret ja papit ovat se sovelias taho kysyä neuvoa.

Maankutsujan päähenkilöllä eittämättä on vähän rakkaushuolia, mutta elämä tuo hänen eteensä muitakin haasteita. Johonkin pitäisi kovasti valmistautua, mutta mihin?! Siihen ei suoria vastauksia heru keneltäkään. Voi jumalten puupallit!

Hanna Morre: Maankutsuja (Lakerta 1)
Tulossa keväällä 2026, @osuuskumma

#hannamorre #lakertasarja #maankutsuja #osuuskumma #kirjamastodon #kirjoittaminen #kirjailijaelamaa