1980 AD gig tonight in Helsinki!

#indie #gigs #Helsinki #keikka #keikat

Olipahan keikka, Godspeed You Black Emperor Tampereella. Etukäteen vähän jännitti miten hyvin sitä enää jaksaa kuunnella rokkia sunnuntai-iltana ennen työpäivää, mutta onneksi tuli lähdettyä.

Jotenkin bändin tapa yhdistää keikoillaan musiikki kaitafilmiprojektoreilla tuotettuun visuaaliseen taustaan tuottaa keikalle voimakkaan tunnelman ja oman todellisuutensa. Siinä unohtuu kipeät jalat, valvotut yöt ja työkiireet. Tilalle tulee oman tulkintani mukaan ajatus ihmisten yhteydestä ja sen tärkeydestä rikkinäisessä maailmassa.

Saa nähdä pyöriikö tämä mielessä yhtä pitkään kuin edellinen bändiltä näkemäni keikka Kulttuuritalolla vuonna 2011.

#musiikki #gybe #keikat

Olipas kiva nähdä ekaa kertaa Arttu Wiskari. Tuttuja rallatuksia, paljon surullisen hauskaa Leevin jatkumoa.

#keikat

"Kääntymisen jäljet" on nyt suoratoistopalveluissa ja YouTubessa sekä asianomaisissa listauksissa sivustolla http://absoluuttinennollapiste.fi

Tarkemmin sanottuna kyseessä on kappaleen singleversio.

Ensi viikolla alkaa kahdelle viikolle levittäytyvä keikkarupeama. Ainakin Helsingin, Espoon ja Hämeenlinnan keikat on jo myyty loppuun.

#AbsoluuttinenNollapiste #keikat

Olipas hyvä keikka. Tuure Kilpeläinen on mainio live mies, ja onhan sillä mainio ääni. Sellainen suomen Bruce meininki.

#keikat

Musiikki on parempaa livenä. Kaveri pyysi keikalle, mut sairastui 😓
Kävin sit itsekseni fiilistelemässä.
#Keikat #IsaacSene #musiikki

Oon kuunnellut Eppuja kesästä 1987 asti. Riparilla selvisi että poika, johon olin ihastunut, kuunteli Eppuja, joten minunkin piti tutustua bändiin. Naapurilla oli onneksi lähes kaikki lp-levyt ja sain nauhoittaa ne c-kaseteille.

#EppuNormaali #keikat #muistot #musiikki

Frank Zappa Memorial Pancake Breakfastilta jälleen hieno keikka Tavastialla. Bändi on veivannut suurin piirtein 25 vuotta mutta ei se menossa paljon näy. Itselle vasta toinen kerta, mutta vuoden päästä on mentävä taas.

Illan kohokohtia ehkä Keep it Greasy-Outside Now -kaksikko, Montana ja tietysti Inca Roads.

#FZMPB #keikat #Zappa

"perheorkesterimme" Kaiunsäde, vuosien varrella vaikka minkälaista ohjelmistoa soittanut bändi, on tulossa esiintymään Espoon Sellosalin lämpiöklubille lauantaina 31.1 klo 19. Luvassa on elokuvamusiikkia, tangoa meiltä ja maailmalta ja uutta originaalimusiikkia akustisina, pienen bändin eläväisinä sovituksina. Tervetuloa! Täältä lisätietoa ja liput: https://www.espoo.fi/fi/uutiset/2026/01/sokeus-on-vaatinut-tienraivaajan-asennetta #keikat
"Sokeus on vaatinut tienraivaajan asennetta" | Espoon kaupunki

Haastattelussa säveltäjä ja harmonikkataiteilija Joose Ojala.

Ah, livemusiikkia.
Tänään taas huippujuttu korville ja silmille kahdeksanhenkisen bändin toimesta.

Hieno afromusiikkia soittava yhtye on tuo Helsinki-Cotonou Ensemble. Muutamia kertoja olen kuullut heitä vuosien varrella ja tänään pienessä Lobby Myyrmäessä homma toimi aivan mahtavasti.

Suosittelen, menkää keikalle!

#musiikki
#keikat
#livemusiikki
#lobbymyyrmäki