1. Huomionhakuinen synttärikuva. 43 tulee tänään täyteen, kyllä. Ei ole ollut eikä tule olemaan mitään juhlien tapaisia. Tänään olen mm. työstänyt käsikirjoitusta ja harrastanut liikuntaa. Ensimmäisessä koin merkittävää edistystä, jälkimmäisessä noin medium-tasoista tappiota ajalle. Vakioleiskautukseni vanhenemisesta on ollut lonkan lähteminen paikoiltaan juostessa - tänään sain venäytettyä/reväytettyä lihaksen vasemmasta sellaisesta. Näin se spontaani tomuksi hajoaminen lähestyy. Ja mietin: hiusrajakin taitaa hiipiä karkuun tavalla, joka edellyttänee pian tukkamallin vaihtamista esim. totaalikynityksi. Se tullee olemaan kova paikka. Mietin nuorempana, miten epäoikeudenmukaista olisi, jos alkaisin kaljuuntua ilman parrankasvullista kompensaatiota. 39-vuotiaana sain ekan kerran kasvatettua hieman partaa (t: lääketieteellinen ihme), vaan ei se kevennä asiaa ihan hirveästi.

2. Lisäksi sain tänään viimein luettua loppuun James Joycen Ulysseksen (suomentanut Leevi Lehto). Aloitin alkuvuodesta ja 2 - 3 pitkähköä taukoa meinasivat hieman venyttää projektia/tätä mitä miellyttävintä vapaa-ajan vietettä. Etenkin 300 ekaa sivua olivat haastavia, kun yritin lukea teosta rentouttavana iltalukemisena. Teksti ei ole aina helpoimmasta päästä, mutta sitäkin enemmän vaikutti lukuisten alaviitteiden aikaansaama pomppiva kyyti, kun katse hyppi jatkuvasti ylös alas sivua. Kaikki alaviitteissä ei varmasti ollut hirmu olennaista lukukokemukselle, mutta tällaiselle tekniikkaintoilijalle esim. erään osion keino, jossa käytiin läpi jonkin klassisen listan kaikki retoriset keinot tms. oli ihan must seurattava. Ja paljon olisi muutenkin jäänyt hoksaamatta, jos olisi lukenut vain ns. kirjaa itseään. Lukeminen helpottui ja keveni huomattavasti, kun aloin lukea teosta päiväsaikaan ja usein kodin sijaan kirjastossa. Tuon myötä lukeminen muuttui myös ekan kerran aidosti nautittavaksi ja alaviitteissä pomppimiseenkin alkoi vähitellen hieman tottua. Toki eteneminen oli välillä silti melkoista suorittamista ja helpotusta koen, että pääsin viimein loppuun. Viimeinen osio, Mollyn monologi, olikin jo pelkkää laskettelua. Pääsääntöisesti ostan omaan hyllyyn lähinnä runoteoksia tai runoutta sivuavia hybridejä, mutta tällainen kielellinen runsaudensarvi olisi varmasti oiva omistettava.

Vaa nii, sitte ja näi. Tänä iltana vain kepeitä englanninkielisiä scifinovelleja.

#kirja #kirjallisuus #parrat #kaljut #jamesjoyce #ulysses #kirjamastodon

@punishmenthurts @autistics

You are welcome.

#JamesJoyce #JoyceTookOver

"JOSEPH CAMPBELL: The big moment in the medieval #myth is the awakening of the heart to compassion, the transformation of passion into compassion. That is the whole problem of the Grail stories, compassion for the wounded king. And out of that you also get the notion that Abelard offered as an explanation of the crucifixion: that the Son of God came down into this world to be crucified to awaken our hearts to compassion, and thus to turn our minds from the gross concerns of raw life in the world to the specifically human values of self-giving in shared suffering. In that sense the wounded king, the maimed king of the Grail legend, is a counterpart of the Christ. He is there to evoke compassion and thus bring a dead wasteland to life. There is a mystical notion there of the spiritual function of suffering in this world. The one who suffers is, as it were, the Christ, come before us to evoke the one thing that turns the human beast of prey into a valid human being. That one thing is compassion. This is the theme that James Joyce #takes #over and develops in Ulysses — the awakening of his hero, #Stephen #Dedalus, to manhood through a shared compassion with Leopold Bloom. That was the awakening of his heart to love and the opening of the way."

#1776Wake

#GardenHod #Hod #FWakeHod
#BrickHod

brick hod, #Garden of #Eden hod, #BrickMason #GardenMason #WalledGarden

Have you come to terms with the #JamesJoyce stories and experiences?

Free Mason Founding Fathers USA and Brick Hod Brick Work Tim Metaphors? Page 3 of Finnegans Wake?

I said to her #MalalaIsOnline since early year 2009, #MalalaIsComing the Arab Spring is blowing against #Mecca #MediaEmpire

Is said to her: we are in a war of #MonoMythWarfare and you need to understand the #ArabicLanguage vs. #EnglishLanguage clash of #JamesJoyce

I told her December 2010: You gotta be James Joyce Man! #JoyceARG

https://www.youtube.com/watch?v=g31PJHmxG6o

Alexiane ft. Moses & EMR3YGUL - A Million On My Soul (Fan Edit)

YouTube
James Joyce Created Star Wars

This is a silly post that speculates (half seriously) that James Joyce is responsible for Star Wars. James Joyce Ulysses Finnegans Wake blog The Suspended Sentence

The Suspended Sentence
DREAMER - Supertramp Cover - par l'Ensemble Vocal Catharsis

YouTube