Ohjelmoin juntturoivan levypalvelimen buuttaamaan itsekseen viikottain. Päivittelin Wordpressejä. Koodasin. Kävin apteekissa ja Prismassa, pyörällä.

https://marginaa.li/2024/11/13/13-marraskuuta-2024-farma-kokin-etiikka/

13. marraskuuta 2024: Farma-kokin etiikka – marginaali

Ohjelmoin juntturoivan levypalvelimen buuttaamaan itsekseen viikottain. Päivittelin Wordpressejä. Koodasin. Kävin apteekissa ja Prismassa, pyörällä.

Lucy Foley: Jahti

Pitkästä aikaa kirja, joka ei missään vaiheessa ärsyttänyt tai turhauttanut. Asetelma on monista suljetun alueen murhamysteereistä tuttu. Joku kuolee, epäilyjen määrä on rajattu, kenellään ei aluksi vaikuta olevan syytä tappaa ketään, mutta itse kustakin alkaa tulla esiin erilaisia asioita kirjan edetessä. Pidin siitä, että kerrontaa oli useammasta näkökulmasta. Ihmisistä tuli esiin niin positiivisia kuin negatiivisiakin puolia. Muutama hahmo jäi etäisemmäksi sivuhahmoksi, olisi ehkä ollut kiva jos heidänkin elämää / ajatuksia olisi avattu enemmän. Muutama juonenkäänne oli arvattavissa, mutta silti hahmojen salaisuudet kuoriutui esiin mukavasti vähitellen ja oli mielenkiintoista mitä kaikkkea kenestäkin tulee esiin. Pidin kokonaisuudesesta. Tätä oli miellyttävää lukea.

#lukeminen #kirjamastodon #kirjat #LucyFoley #Jahti #dekkari

”Kesksormen näyttäminen on vain keskisormen näyttämistä.”
”Vasaralla lyöminen on vain vasaralla lyömistä.”
”Vaimon hakkaaminen on vain vaimon hakkaamista.”

Muistetaan hei että ollaan varovaisia näissä kommenteissa koska #ajo #jahti #fiilis #ikävä.

#riikka
#riigga